Taistelutanner!

Vastapäätä tätä Suomen Pankin edustan skeittiarenaa on taas säädyt koolla, kun hallitusneuvottelut ovat käynnissä. Neuvottelijat melkein asuvat Säätytalossa.

Skeittaajat eivät nyt pääse Snellmanin patsaalle. Tilan ovat valloittaneet köyhät opiskelijat. Ehkä hekin yöpyvät paikan päällä, heillähän on matkailuauto mukana.

Hyvää pääsiäistä!

Urheilkaa, syökää pashaa ja munia, leikkikää ulkona ja sisällä, levätkää, istuttakaa yrttejä ikkunalaudoille, lukekaa kirjoja ja käykää teatterissa, konsertissa, kirkossa tai vaikka elokuvissa, niinkuin IStori. (Mutta se leffa ei ole junioreille.)

Krunikkalaiset näyteikkunat toivottavat hyvää pääsiäistä!

Turvaa ehjä lapsen mieli. Vaihda katseesi suuntaa.

Tämä näkyy kaikkialle! Niin onkin tarkoitus. Ja tämän onkin ripustanut ihan oikea kiipeilijä.


Liian usein jää hyviä juttuja huomaamatta, jos tuijottaa vaan eteensä, on liian kiireinen, tai – mikä pahinta – liikkuu vain autolla. Heti kun jalkautuu, huomaa enemmän.

Tässä skeittaajapoika kiertää laudallaan Snellmanin patsasta. Mainitsin jo aikaisemmin tämän skettirampin. Ennätyslämpimän maaliskuun aikana se oli jo käytössä.


Mutta moniko on huomannut nämä hauskat leijonat, jotka kannattelevat lyhtypylväitä selässään? Autoilijat eivät niitä ainakaan huomaa, paitsi mustien autojen kuskit, jotka tuovat arvovieraita pääpankkiin.

Kohti valoa, kevättä ja sinivalkeaa laivaa.

Jäätelökioskilla Merisatamanrannassa oli maaliskuinen yllätysjono. Taustalla pilkottaa Uunisaari.

Vaikka valo onkin saanut suomalaiset innostumaan ja kevään tulo kutsuu ulos, ihasteltavaa ei nyt vielä kevätpäivän tasauksen aikaan ole niin runsaasti, kun ihan varsinaisen kevään koittaessa. Puistot ovat vielä hiekkaisen harmaita ja puut lehdettömiä rankoja. Vasta kun ensimmäiset ruohonkorret ja kukat puskevat maasta, alkaa oikea kevättunnelma.

Tai ehkei sentään. Muutamia kevään merkkejä on jo. Jäät lähtevät ja kukkasipulit tunkeutuvat kukkakauppoihin ja niiden ulkopuolellekin.



Juniorin kanssa kannattaa kulkea nyt Kantakaupungissa tai ainakin paikoissa, jossa kulkeminen rospuuttoaikaan on helppoa. Sellaisia ovat nyt sileät kadut. Varsinkin jos sankarimatkailijat ovat vasta ihan pieniä, sillä vaunujen tai rattaiden työntely paksussa loskassa kysyy voimia, eikä kihnuttaminen pyörät täynnä jäistä hyhmää ja kuraa ole kovinkaan reipasta etenemistä. Ihan pienipyöräisillä rattailla ei voi mudassa edetä ollenkaan.

Nyt on sen sijaan kiva kävellä asfaltoituja katuja pitkin ja etsiä vilkuiltavaa vaikkapa ydinkeskustasta. Kannattaa etsiä hyviä, uusiakin reittejä, joiden varsilla on hauskoja yksityiskohtia. Niin pienen veijarin mielenkiinto pysyy yllä, kaikki saavat raitista ilmaa, ja mikä ihaninta: lenkin jälkeen kuravaatteet eivät olekaan paksussa kurassa!

(Älkääkä nyt huolestuko. Kyllä Juniorimatkakirjailija vielä ehtii, sekä tämän blogin että kirjan kuluessa, myös Keskustasta poispäinkin. Keskuspuisto, Vanhankaupunginlahti ja Vantaan rannat kutsuvat, ja niille säntään pikapikaa.)



Vielä muutama hauska yksityiskohta Kruununhaasta. Mariankatu ei varmasti ole Helsingin keskeisimpiä turistirysiä, mutta sitä on hauska katsoa pohjoisesta etelään, koska mikäs se siellä pilkistää: ruotsinlaiva!

(Jos nyt 203 metriä pitkä, meren pinnan yläpuolella kymmenkerroksisen talon korkuinen hökötys voi "pilkistää".)



Ensimmäisen kuvan otin Sibeliuslukion portailta Liisankadulta ja seuraavan Mariankadun ja Vironkadun risteyksestä.

*****

Säätytalo ja Suomen pankki ovat vilkaisun arvoisia. Ne siis sijaisevat yhden korttelin päässä Senaatintorilta, Snellmaninkatua pohjoiseen. Ja Snellu on se, joka menee Valtioneuvoston päärakennuksen edestä. Ja Valtioneuvosto on Yliopiston päärakennusta vastapäätä. Ja Yliopiston päärakennus on Aleksanterinkadun varrella, vasemmalla puolella silloin, kun oikealla puolellasi on iso Nordean konttori. Ja Aleksanterinkatu päättyy Stocmannille, se on siis Mannerheimintien sivukatu. Ja Stockmann... Ei, nyt saavat jo selitykset riittää.



Säätytalon fasadissa on komeita kuvia valtiopäivien historiasta. Veistosten alla ovat vanhat Suomen maakuntien vaakunat. Aikuinen voi uhrata muutaman hetken miettimällä mihin vaakunoiden aseet, eläimet ja veneet viittaavat.

Vastapäinen Suomen pankin piha – tai varsinaisesti Snellmanin patsaan jalusta ja puolikuun muotoinen ajotie – ovat usein kesäisin yhtä valtavaa skeittiramppia. (Tosin, tähän ei ehkä ole talon kiinteistöjohtajien lupaa, mutta ei kai skeittaamisesta ainakaan iltaisin ole kenellekään häiriötä?) Aikuinen turisti muistaa pankin etupihan tietysti Aki Kaurismäen elokuvasta Calamari union vuodelta 1985. Yksi Frank Armottomista varasti tästä ison mustan auton.

*****

Onko se patsas? Ei, Päävartion edessä on aina vartiosotilas. Tämä ihastuttaa vahingoniloisia junioreita erityisesti kun olosuhteet eivät tunnu vartiotouhulle suotuisimmlta, kuten kesähelteellä ta paukkupakkasilla.



Lopuksi reippailijat päätyvät Kauppatorille. Jos toriaika on ohi eikä muuta katseltavaa löydy, kannattaa vilkaista Venäjän tunnusmerkkiä, kaksipäistä kotkaa. Mitä kaikkea se symboloikaan. Olen keskustellut tästä venäläisten kanssa, ja kuullut että se kertoo Venäjän katsovan yhtä aikaa perinteiseen itään ja uudistuvaan länteen. Se voi myös tarkoittaa venäläisessä sielussa kamppailevia pyhyyttä ja maallisuutta, uskontoa ja politiikkaa. Tai ehkä miestä ja naista. (Kissaa ja koiraa? Kahvia ja teetä? Lihaa ja kalaa? Tästä on siis otettava vielä tarkemmin selvää.)

Näytille norsuja ja politiikkaa

Tämän kuvan otin tietysti ulkoa sisäänpäin eikä päinvastoin. Vastapäinen talo heijastuu kauniisti.

Tällaisten kauppojen eteen pitää pysähtyä joka päivä, Juniorin ja minun. "Äiti, kato, nalle!", hän kailottaa riemukkaasti. "Nyt se Myyrä onkin tuolla takana. Missä se Babar on, minne se on mennyt? Ai se on tuolla, hyvä. Ihmepyörä, mikä toi on?" Stockan jouluikkuna ei ole mitään tähän verrattuna, eihän sitä edes ole kuin jouluna. Tätä ikkunaa me tiirailemme niin kesähelteellä kuin näinä aikoina räntäsateessakin.

On kivaa kun kauppojen ikkunat ovat kauniisti laitettuja ja että niissä on yksityiskohtia. Paitsi että tuon kuvaamani ikkunan takana ei ole kauppa vaan taiteilijan työhuone. Hauskaa, että työhuoneenkin koristelemiseen jaksetaan nähdä vaivaa, usein niistä näkyy ulospäin vaan ankeanväriset kaihtimet, tai sitten ikkunat on teipattu umpeen kaikenmaailman mainoslätkillä.

Kruununhasta löytyy muitakin hauskoja ikkunajuttuja tiirailtavaksi: Liisankadulla antikvariaatin ikkunassa tapasi istua pitkäkarvainen pikkuhauva. Eräässä korkeatasoisen taiteellisia ja uniikkeja villapaitoja myyvässä liikkeessä on mahtavia koriste-asetelmia. Meritullinkadun ja Maneesikadun kulmassa on hieno kukkakauppa, jonka ikkunassa on usein kuivakukka-asetelmia ja seppeleitä, eivätkä ne ole mitään hautajaisasetelmia, vaan iloisia ja värikkäitä. Mariankadulla on näyteikkunoissa historiallisia leluja, useammassakin kaupassa.

Entisen Savannan, nykyisen korealaisen ravintolan ikkunoissa ovat edelleen ne vanhat, kuuluisat lasimaalaukset, mutta yhden rikkoutuneen tilalle on rakennettu kiva (ilmeisesti korealaistyyppinen) asetelma. Meritullinkadulla on kampaamo, jossa asiakas istuu selin erittäin avoimeen ja leveään näyteikkunaan ja tuijottaa ohikulkijoita peilistä, usein yhdessä kampaajan kanssa.

Mutta Meritullinkadun ja Liisankadun kulmassa oleva suklaakauppa tarvitsisi hieman kunnianhimoisemman somistajan, nyt framilla on vain muutama hassu karkkilaatikko. Kaikkihan tajuavat, että suklaakaupan ikkunassa pitää olla suklaata.

Täytyy jatkaa kiertelyä ja etsiä innostavia ikkunoita muistakin kaupunginosista.

*****

Lisäys, joka ei junioreita kiinnosta: presidentinvaalien aikaan second hand -vaatekauppa Vironkadulla otti voimakkaasti kantaa poliittiseen tilanteeseen. Miespuoliselle mallinukelle oli laitettu Sauli-naamari päähän ja frakki päälle. Saulilla oli halauksessaan kaunis nainen – ehkä vähän Tanjan näköinen? Hurjinta olivat tekstit: "SAULI PRESIDENTIKSI! SOSSUT SULJETTAVA!", ikkuna protestoi. Ei tainnut Sauli nähdä ikkunaa?

(Ja mitä ihmettä on "second hand -vaatekauppa" suomeksi?????! "Käytettyjen vaatteiden kauppa" ei oikein innosta, mutta ehkä se on noin.)