Päivälehden museo, metro ja paloasema

Päivälehden museo sijaitsee osoitteessa Ludviginkatu 2–4 eli entisessä Hesarin toimistossa. Museoon on vapaa pääsy. Se on avoinna ti–su klo 11–17, puh. 122 5210.

Nyt museossa on aivan huikea metron 25-vuotisnäyttely! "Metro 25 vuotta" on museossa 30.9. saakka. Mene ihmeessä katsomaan sitä ennenkuin se loppuu! Siellä voit nimittäin... tai kerronkin vähän myöhemmin.

Alakerrassa on lehdenteon historiaa esittelevä näyttely, jossa pääsee muun muassa kokeilemaan ladontaa. (Voi mikä onni onkaa tämä tietokoneistuminen.)

Museossa on lapsille yhtä sun toista peliä ja leikkiä kaiken katseltavan lisäksi. Onpa siellä myös työpajoja tulevaisuuden taiteilijoille:

Sarjakuvakurssi 8.11.-13.12.
Warda Ahmed opastaa lapsia ja nuoria sarjakuvan saloihin torstai-iltaisin klo 17-19.30. Itsenäisyyspäivälle osuva tunti pidetään 5.12.
Kurssi on maksuton.
Ilmoittautumiset puh. 122 5210 tai museo@sanoma.fi

*****

Eli pääset ajamaan metrolla itse! Mukana myös äänitehosteet. Niitä ilman tuo ei olisi yhtä raju kokemus.


Museon yläkerran interiööriä.


Valoa ja tilaa. Koululuokka tai parikin mahtuu tänne hyvin.


*****

Tässä on hyvä tietokilpailukysymys: Mitä mullistavaa Helsingin Sanomat -lehteen liittyvää tapahtui 26.2.1944?

Tässä kuvassa on Stockmannin tavaratalon valopiha 26.4.1944.


Silloin Helsinkiä moukaroi Neuvostoliiton suurhyökkäys. Pommeja putoili aluksi Suomenlinnan ja Kaivopuiston välille, myöhemmin pohjoisempaankin. Yksi konen ammuttiin alas Kaivopuiston edustalla. Se Hesari? Päivälehden museon mukaan "Helsingin Sanomien toimitalo kärsi pahoja tuhoja. Seuraavan päivän lehti oli jo valmiina, mutta kun sähköä ei ollut saatavilla, sitä ei voitu painaa." Eli seuraavan päivän lehti jäi tämän takia ilmestymättä.

26.2.2004 paljastettiin Viikin pelloilla suurhyökkäyksen ja Suomen ilmatrjunnan muistomerkki, eli Sodanaikaisen ilmatorjuntapatterin muistokivi. Pattereita oli tuolla Viikin pelloilla.

*****
*****

Naapuri, Korkeavuorenkatu 26, on yksi Helsingin hienoimmista taloista: Theodor Höijerin suunnittelema Erottajan paloasema. Se valmistui v. 1891 ja on siitä asti toiminut paloasemana (vuodesta 1991 pelastusasemana).



Palomuseon nettisivuilla kerrotaan uskomaton tarina eräästä urheasta ja taitavasta palomiehestä:

Kerran oli maalarin kelkka hilattuna Erottajan paloaseman tornin huippuun korjaustyötä varten, oli sunnuntaipäivä ja Lindènin palovartiovuoro oli Erottajan paloaseman tornissa (tornin korkeus maanpinnasta n. 40 m) päättynyt. Hän ei "viitsinyt" laskeutua portaita alas, vaan teki sen liukumalla kelkan nostoköyden varassa pää alaspäin jarruttamalla jalkaterillään ja pitäen kädet levitettynä kuin uimahyppääjä. Kädet hän otti avuksi jarrutukseen vähän ennen maahan tuloaan. Tämän huiman tempun näki eräs herrasmies joka pyysi portinvartijaa kutsumaan luokseen jonkun esimiehen. Paikalle tuli vahtipäällikkö jolle herrasmies antoi 20 mk:n setelin annettavaksi Lindènille. Temppu oli herrasmiehen mukaan sellainen, että sitä ei näe edes sirkuksessa.

****
Palomuseo on avoinna yleisölle sunnuntaisin kello 12–16, mutta ei kesä-elokuussa. Sisäänpääsymaksu on 1 €. Lisätietoja paloasemista ja museosta: www.hel2.fi/pel.

Treffipaikkoja

Ennen vanhaan, kun ei ollut kännyköitä, eikä edes nettiä, tapaamiset täytyi sopia etukäteen, usein monta päivääkin aikaisemmin! Ajatelkaas! Ja jos oli sovittu että tavataan kello kuusi, paikalle piti todellakin raahautua kuudelta. Ei voinut soittaa että "tää bussi onkin vähän myöhässä, oleksä jo siellä?"

Kauppakeskuksista ja tavarataloista on tullut hengailupaikkoja, joissa treffataan kavereita. Se on vähän tylsää. Kulutusjuhla käy jo ylikierroksilla. Tietenkin on kivaa tavata sisällä eikä sateisessa, kylmässä ulkoilmassa. Nyt Juniorimatkailijan blogi ehdottaa treffipaikkoja, sisälle ja ulos.

1) Museoiden aulat. Ihan minkä vaan museon. Taide-, eläin- tai kansallis-. Käytä mielikuvitustasi. Katso edellisestä bloggauksestani tuo Postimuseo. Et ainakaan voi valittaa että sijainti olisi syrjäinen!

2) Kirjastot. Kantakaupungin parhaat ovat tietysti Kymppi ja Rikhardinkadun entinen pääkirjasto. Kirjasto Kymppi sijaitsee Postitalossa. Jos treffikaverisi on patologinen myöhästelijä, täällä voit odotellessasi lueskella ja kuunnella musiikkia. Kymppi on erikoistunut populaarikulttuuriin.


3) Kirjasto Kympin – ikään kuin – ulkopuolella, toisin sanoen Postitalon aulassa, on iso postin myymälä ja ruotsalaisketjun kahvila. Huolimatta siitä, että tilaa on käytetty eri lailla kuin alunperin on suunniteltu, interiööri on edelleen tyylikäs ja valoisa. No, ehkä hieman sekava. Mutta oikein hyvä treffipaikka. Kahvilassa voi selailla naistenlehtien lukukappaleita.


4) Muistatkos tämän? Treffipaikkojen superklassikko "Kukkis". Eli tässä Rautatietorin kulmalla oli ennen kukkakioski, jonka liepeillä varsinkin Hämeentien suunnasta tulevat tapasivat treffata. Nyky-Kukkis on aikamoisen rappeutuneen oloinen snagari.


5) Älä hengaa kauppakeskuksen sisällä vaan ulkona. Ihmettele vaikka Eva Löfdahlin suunnittelemaa Yrittäjäpatsasta. Mutta eikö olekin hassua, että yrittäjät tarvitsevat patsaan kerskakulutuksen pääalttarin, Kampin mahtipontisen kauppainfernon eteen.


6) Ruotsinkieliset tapaavat tietysti Lasipalatsin Träffpunktenilla.


7) Ja vanhalla Linja-autoasemalla voi katsella näyttelyitä.

Kirjataivaasta joutomaalle

Pääsinpäs vihdoinkin edes Länsi-Helsinkiin! Vaikka edelleen olen varmaan ihan liian keskittynyt kantakaupunkiin. Mutta tietämättömille kerrottakoon: tunnen Pohjois- ja Itä-Helsingin erittäin hyvin. Vanhoja kotiseutujani, oi niitä aikoja!

Toisaalta minulle rakkainta Helsinkiä on länsipuolen Helsinki, ennen kaikkea Taka-Töölö ja Meilahti. Nyt tosin liikuskelin vielä Etu-Töölössä.

Kirjakauppa Kirjataivas on järjestänyt lapsille leikkikaluja ja possuseuraa.


Lastenkirjojen valikoima oli hyvä. Mutta aikuisen kannattaa hankkia myös pari pokkaria itselleen ja tarkastaa alakerran taidenäyttely eli Galleria Leo.
Kirjataivas, os. Mechelininkatu 15, p. 050 5879 534. Avoinna ma–pe 11–18, la 10–15.


Raitiovaunu Mechelininkadulla, niinpä niin.


Joutomaatako?


Juuri tällaiset pienet näennäisen tyhjät aukot tekevät kaupungista inhimillisen ja jännittävän. Älkää nyt, hyvät suunnitteluviranomaiset, valtuustoporhot ja grynderit, kaavoittako ja myykö jokaista neliösenttiä! Tämä hieno futis-, polttopallo-, petankki- tai kyykkäkenttä sijaitsee Nervanderinkadulla Taidehallista pohjoiseen.

Pyhimys menossa tunneliin? Jollain on välähtänyt! Tätä reittiähän pääsee varmaan Temppeliaukion kirkon alle... Eli tässä on parkkihallin suuaukko Nervanderinkadulla.



******

Helsingin paras ruokapaikka, keidas keskellä kaupunkia. Ja vielä esteettömyydestä.

Kun on kylmä ja taivalta vihmoo jäisiä tiskirättejä, on kivaa viettää aikaa lämpimissä tunneleissa. Kesällä sitä sen sijaan kaipaa maan pinnalle, kohti valoa.

Kaisaniemen metroasema on helppo paikka pyörien päällä hevosvoimattomasti liikkuvienkin ottaa haltuun. Ja kun tulee nälkä, mitä tehdä? Ensiavuksi suosittelen etnistä ruokakauppaa aseman läheisyydessä. Pähkinät ovat ihanaa napostelusafkaa. Mutta kun on pakko istua alas...

Nämä paikat ovat lounasaikaan ihan täysiä. Jos mielesi halajaa etnistä mättöä, kuten Otso Kantokorpi sanoisi, sekaan vaan!


Liu'u pitkin käytäviä...


...niin saavut paikallisen leffateatterin eli nykyään Finnkinoon kuuluvan Kinopalatsin luo. Pelaa pelejä ja tarkasta uusi ohjelmisto, mutta


... jätä roskaruoka tiskille ja karkit ämpäreihinsä!


*****

Toisessa kerroksessa sijaitsee Kulttuurikeskus Caisa. Tänä keväänä siellä avasi (kuulemma) Helsingin ainoa kurdilainen ravintola, sekin edeltäjiensä tavoin nimeltään Cafe Caisa.

Lounasta saa seisovasta pöydästä ma-la kello 10.30-17.30 ja lisäksi joka päivä á la carte-annoksia sekä kahvia ja kahvileipää. Cafe Caisan mainos kertoo että ruoka on herkullista perinneruokaa orientaaliseen tyyliin runsaine alkuruokineen eli meze-annoksineen ja tuoreine salaatteineen. Lisäksi listalta löytyy paljon kasvisvaihtoehtoja, grilliruokaa mm. lampaanlihasta sekä tuoretta itse leivottua leipää. Se oli muuten aivan erinomaisen hyvää!

Hauskaa, että siellä oli pieni leikkipöytäkin, johon oli "katettu" pikkulasten ruokailuvälineitä ja kokkitarvikkeita.

Mutta tänäänkin ruoka oli hyvää, hyvin maustettua ja valmistettua, sitä oli riittävästi, eli siinähän on buffet. Paikan kasvisvaihtoehdot ovat mielenkiintoisia ja tuhtejakin. Eikä tässä ruoassa ole liikaa (rasvaisia) maitotuotteita, niinkuin valitettavan usein länsimaisten teollisuustuottajien pullistamassa ruokavaliossamme. Täällä saadaan myös vegaanit täyteen. Siis ruokaa.

Cafe Caisa, Fennia-korttelin toinen kerros, p. 676717 tai email: yusuf_kart@hotmail.com. Avoinna ma–pe 9–22, la–su 10–24 (tarvittaessa klo 01.30 asti)
Lisäksi ravintola on avoinna Caisan tapahtumien yhteydessä.

(Huomio, aikuiset bailaajat: Cafe Caisassa on baari, jossa on myös alkoholijuomia. Ei ollakaan ihan kurdityyliin, siis. Ja terassi!)

Keidas, eikö vaan?




Tässä niitä mezejä, kuten mm. hummusta. Mmm... Itsetehdyn leivän kanssa se oli ihanaa!



Caisaan todellakin pääsee hissillä ihan Kinopalatsin vierestä. Älä suotta pelästy jyrkkiä kierreportaita.

Puistojen kemiaa. Pidä huolta!

Ja mehän teimme sen pyöräretken, mitä hiljattain uhiteltiin. Ja heti huomattiin, että täytyy mennä pidemmälle, kuin...

Nämä kuvat ovat ovat meidän mielenkiintoiselta eväspaikaltamme.



Minulla oli sellainen lapsellinen ja ihmeellinen kuvitelma, että "Helsinki pesi kasvojaan", kun oli Euroviisut ja niiden mukanaan tuomat muutamat hassut viisuturistit. Mutta ei. Tämä rappeutunut puistikko ei todellakaan ole missään syrjäkylillä, vaan Finlandia-talon vieressä Töölönlahden rannalla.

Tosin, ei kannata aina syyttää Helsingin leikkipuistojen huonosta kunnosta kaupunkia ja sen välinpitämätöntä huolenpitoa. Mistäs sitä tietää miten usein näitäkin jääkarhuja on puunattu. Kyllä puistoille eniten tuhoa aiheuttavat niiden tahallinen sotkeminen ja holtiton käyttö. Ei mikään huollon puute.




Ja nuo lasinsirpaleet. Höh. Huomaan aina kun valitan pussikaljanjuonnista, että tätimäisyys minussa nostaa terhakasta päätään. Mutta minä olen siisteyttä rakastava täti. En vaan kertakaikkiaan voi hyväksyä roskaamista ja suoranaista tuhoamista – en, vaikka se kuinka tapahtuisi nuoruuden, romantiikan, kaverihengen ja kesäilloista nauttimisen varjolla.

Sitäpaitsi, leikkipuistojen ensisijainen käyttäjäryhmä on lapset, ja tässä Hesperianpuiston tapauksessa, myös shakinpelaajat. Pussikaljajengien kuuluisi mennä muualle, ja siellä muuallakin, aina, AINA siivota jälkensä.

Puolustusvinkunaksi ei myöskään kelpaa että "kaljapahvit eivät mahtuneet roskikseen". Jos ne eivät mahdu, ottakaa ne mukaanne. Ne pahvit ovat ihan kamalia, eikä niitä monia tietenkään roskiksiin mahdu. Eräs Helsingin kaupungilla työskentelevä tuttuni kertoi, että levitessään – vaikka sateella ja tuulella – mäyräkoiran pahvit kasvavat yli neliömetrin kokoisiksi roskapahveiksi.

Pullojen rikkomista ei voi puolustella mitenkään. (No, voihan niin käydä vahingossa. Vaikka jos niin kävisi, nekin pitää siivota veks!)

Tämä Hesperianpuiston keikka oli oiva osoitus myös siitä, että stereotypia "lähiöt huonoja, keskusta hyvä" ei pidä paikkansa. Ei tosiaan. Helsingin lähiöissä on paljon hienompia puistoja kuin keskustassa missään. (Niihin tämäkin blogi pääsee pian kun lenkkireittimme laajenevat!)

Parempaa kuin Euroviisut: Musiikkiluokkien konsertti Senaatintorilla

Huolimatta hyytävästä säästä muutamat sadat helsinkiläisten musiikkiluokkien fanit ja ohikulkijat sinnittelivät Senaatintorilla. Konsertti oli kyllä hieno!

Eikä ollut konsertin kuorokaan mikään ihan minimaalinen, kun siinä lauloi 1200 nuorta.

Senaatintorilla ollaan koettu yhtä sun toista, ja itselleni mieleenpainuvin musakeikka on ollut Leningrad Cowboysien Total Balalaika Show vuonna 1993. Seurueessani ollut kaverini Kurt ei antanut sen häiritä, että hänellä oli niin kovin lyhyt tukka. Hän laittoi päähänsä mustan uimaräpylän. Kaukaa näytti aivan kun hänellä olisi ollut Cowboy-mallinen etutötsäheitto.

Hyvää viisuviikonloppua – minä tosin keskityn ulkoilmakonsertteihin, kuten UMOon ja Värttinään Senaatintorilla huomenna. Ja sitten viikonlopunviettotavoista tärkeimpään eli lätkään. Muuten: aivan huippuhyvä arvio eilisestä matsista löytyy Sediksen blogista.

Taidetta kansalle!

Helsingissä on paljon julkisia veistoksia. Monet niistä sopivat hyvin junioreiden matkakohteiksi. Niiden parhaimistoa on esimerkiksi Triangle Block -niminen skeitattava veistos. Se on niin loistava idea, että se saa pian oman bloggauksensa. Jos et kuitenkaan malta odottaa, voit etsiä lisää tietoja kaupungilla jököttävästä ilmaistaiteesta täältä Taidemuseon Julkisten veistosten luettelosta: http://www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/hakemistosivu.html?mode=statue

Kevättä ja rakkautta!

Tämä kantoon veistetty autuas pariskunta on Sanna Karlsson-Sutisnan työ Puun syleilyssä vuodelta 2003. Netistä näkee miten se on syntynyt: http://www.karlsson-sutisna.com


Convolvulus: Muumien äitihän se siinä!
Convolvulus on vertauskuvallinen nuorta naista esittävä veistos. Convolvulus on peltokierron eli kansanomaiselta nimeltään elämänlangan tieteellinen nimitys. Viktor Jansson teki vuodesta 1929 lähtien useita nuorta naista esittäviä veistosluonnoksia, joista Convolvulus on vain yksi. Hämeenlinnassa on toinen tähän sarjaan kuuluvia teoksia nimeltään Nuoruus. Yhteistä näille teoksille oli pyrkimys hienostuneeseen ja puhtaaseen, hieman abstrahoituun muotoon. Convolvuluksessa nainen nostaa kätensä puolittain suojaavaan, osittain siunaavaan eleeseen. Veistosta on pidetty mm. kevään pohjoiseen saapumisen vertauskuvana.
Veistos oli satoa kilpailusta, jonka Helsinki järjesti kaupungin koristamiseksi julkisin taideteoksin v. 1930-31. Veistos on pronssia ja sen korkeus on 240 cm. Convolvuluksen toinen, 120 cm korkuinen versio on Hietaniemen hautausmaan vanhassa osassa Bertel Hintzen haudalla.
Veistoksen mallina on ollut kuvanveistäjän tytär Tove Jansson.


Mikäs se siellä kurkkii olan takaa?
Helsingin kaupunki osti 1929 Jussi Mäntyseltä Nuori hirvi -veistoksen Kaisaniemen puiston koristukseksi. Hirvi kuuluu Mäntysen suomalaisia villejä eläimiä kuvaavaan veistossarjaan, jolle on ominaista luonteva esittävyys ja kunkin eläinlajin piirteiden tarkka luonnehdinta. Veistos on valettu pronssiin ja se seisoo graniittisella jalustalla. Nuoren hirven toinen kappale on Joenniemen kartanon pihamaalla Mäntässä.


Voi kun pussikaljaa juovat öiset roskaajat jättäisivät puistot siisteiksi! Viime kesänä kun kuljin tästä ohi, puisto oli pahvisten kaljamäyräkoirien reunapahvien peitossa. Näky oli kamala, ja tuli mieleen, että mitä jos jonain päivänä Helsingissäkin puistot suljetaan iltaisin, niinkuin monssa maissa tehdään. Se kyllä tuntuisi aika rajulta toimenpiteeltä. Vai pitäisikö roskaamisesta sakottaa? Toisaalta, kuka sitä pystyy valvomaan, eivätköhän poliisit ole aika ylityöllistettyjä jo nyt. Mutta miten saada kansa sivistymään?


Äidinrakkaus

Tämä Emil Cedercreutzin patsas on juniorini suosikki, kuljemmehan siitä ohi – eli Unioninkadun ja Siltasaarenkadun risteyksestä – harva se päivä. "Missä varsan isi on", kysyy juniori. "Se on Kasvitieteellisessä puutarhassa popsimassa vihanneksia", kerron.

***** *********** *****

Lopuksi kysymys. Tiedätkö sinä missä tämä on:

Kaisaniemen puiston veistosten ja muistomerkkien joukossa on myös Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivän muistokivi. Kiveen kiinnitetyssä laatassa on teksti "Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivä 31.7.1962".

Käyn kuvaamassa sen tuotapikaa.

Rautatieasema. Hieno julkinen tila.

Rautatieasemat melkein kaikkialla ovat hienoja tiloja. Niissä on ihmisvilinää, kohtuuhintaisia pikaruokapaikkoja, monikulttuurisuutta ja eksotiikkaa. Mutta on niissä kääntöpuoliakin, kuten taskuvarkaita ja yhteiskunnan rattaista pudonneita surullisia kerjäläisiä.

Niiden arkkitehtuuri on paljastavaa ja kertoo maansa kulttuurista: Keski-Euroopan suurkaupungeissa asemat ovat vanhoja, arvokkaita ja valoisia romanttisine kaari-ikkunoineen, kuten Ranskassa. Pohjoismaissa ne ovat moderneja ja siistejä, vähän kliinisiäkin. Itä-Euroopassa ja entisessä Neuvostoliitossa asemille usein pystytettiin monumentaalisia taidehirvityksiä, jotka esittelivät sosialistisen vallankumouksen tuoman vaurauden hedelmiä, kuten leikkuupuimureita tai öljypumppuja.

Yhdysvalloissa en ole käynyt, mutta tiedän muutaman aseman elokuvista. Niissä ne esittävät usein rikollisten tyyssijoja tai toimivat ratkaisun hetkien näyttämönä, kuten Elliot Ness -elokuvassa. Siinä Chicagon asemalla tapahtuu Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin -elokuvasta lainattu idea, joka nostaa saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä: lastenvaunut vierivät portaita alas, niistä kuuluu vauvan itku, ja tulitus alkaa...


Helsingin päärautautieaseman laiturit saivat muutama vuosi sitten katon.


*****

Meidän kaikkien toiveammatti: lakaisukoneen kuljettaja.

Kafkaa ja yleviä näkyjä. Mainosromua.

Porvariston hillittyä charmia ja edullisia hintoja: Cafe Kafka, Svenska Teatern, Ruotsalainen teatteri. Vaan mikä on tuo ihmeellinen poikkipuu, eikö talo pysy muuten kasassa?



Olen aika lailla jo höpissyt eväiden syönnistä ulkona ja sisällä sekä kahviloista. Eikä loppua näy. Miten ruoka voikin olla niin keskeistä?

Matkailukirjassa on kirjoitettava kahviloistakin, koska ei elämä voi olla silkkaa ennakoimista: "Teenpä eväitä, vaikka lähdemmekin vain puoleksi tunniksi ulkolenkille keskustaan. Emmekä missään nimessä pysähdy, jos törmäämme tuttuihin. En ota edes rahaa mukaan, vaan syömme nakkeja puistossa."

Rajansa pihiydelläkin. Joskus on kiva piipahtaa vain siksi, että näkee kivan kahvilan, tai siksi, että on lukenut siitä jostain matkaoppaasta, hihii.




Pidän Cafe Kafkasta, koska sinne kuultaa kaunis päivänvalo. Valo on muuten tärkeä elementti. Sellaiset paikat, kuin tämä Kafka sekä Kappeli, Ursula ja Caruselli ovat juuri valonsa takia niin viihtyisiä. Ja juu, onhan kolmessa viimeksimainitussa myös aivan mahtavat terassit ja kahdessa viimeksimainitussa vielä merinäköalat.

Ainakaan tuo kamala tuulikaappi EI tuo Kafkaan viihtyisyyttä.

Vessaan Kafkassa ei pääse pyörätuolilla, niinkuin ei sisäänkään: ulkona on kolme porrasta. Lastenvaunujen kanssa ne voi kyllä helposti ylittää.

*****
Etelä-Espalla on tällaisia hulppeita vanhan pikkuisen villan näköisiä kioskiluomuksia, jotka tosin ovat mainosromulla pilattuja. Että pitikin päästä taas valittamaan jostain. Mutta nuo jätskiständit ja kylmälaatikot ovat karmean näköisiä, megamarkiisista puhumattakaan. Miten sinisestä voikin saada noin räikeän?


Tässä hiljattain höpisin vanhoista helsinkiläisistä kioskeista. Suosikkejani ovat lippakioskit. Ja kuten muistelin, nämä Espan kioskit eivät ole lippakioskeja, mutta pikkukahviloita kuitenkin.

Tämä avataan pian. Ainakin teekkareiden vappuliikenne on jo alkanut. Myyjärouva oli jo paikalla siivoamassa.


Mikäs se täällä: Satulinna? Tylypahkan rehtorin kanslia? Melkein...


Hei nyt elokuvamaailma, herätkää! Jos Suomeen tullaan joskus filmaamaan Harry Potter -leffoja, tämä talo sopii erinomaisesti kuvauspaikaksi. Ja koska haluan miljardööriksi, en paljasta mistä tämä rappukäytävä löytyy, paitsi hulppeita rahasummia vastaan.

(Jos olet elokuvatuottaja, älä lue eteenpäin, vaan tee minusta rikas.)

Hiljaista, arvokasta tunnelmaa.


Portaita noustaan toiseen kerrokseen Café Arppeanumiin. Se on Snellmaninkadun alkupäässä (Snellu 3, Valtioneuvostosta pohjoiseen). Avoinna ti–la kello 11–16. Keittolounasta ja kaikenlaisia pullia.

Siinä yhteydessä, toisessa ja kolmannessa kerroksessa, on myös Yliopistomuseo. Se ei ehkä pikkuisimpia junioreita niin kiinnosta, vaan muinaisia opiskeluaikojaan haikailevat vanhemmat ja isovanhemmat viihtyvät parhaiten.

Jos olet museointoilija, mutta lapsesi vielä ei, jätä (iso, lukemisesta innostunut) juniori juomaan mehua kahvilaan. Kierrä sinä sillä aikaa näyttelyjä. Käy itsekin sen jälkeen nautiskelemassa kuppilan anneista, sillä tuo kahvila on kiva.

Sisäänpääsymaksut: Aikuiset 4,50 e, lapset 7-15 v. 2,50 e, eläkeläiset, opiskelijat, yliopistolaiset 2,50 e, koululaiset ryhmänä 2 e / henkilö, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Yliopistomuseosta sen omat sivut kertovat näin:

Helsingin yliopistomuseo Arppeanum perustettiin 2003 yhdistämällä yliopiston historiaa esittelevä Helsingin yliopiston museo, Lääketieteen historian museo, Eläinlääketieteen historian museo, Hammaslääketieteen museo ja Käsityötieteen kokoelmat. Museokokonaisuutta täydentämään Arppeanumiin palasi nykyään Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluva Mineraalikabinetti. Vaihtuvien näyttelyiden tiloissa erikoisnäyttelyt vaihtuvat kahdesti vuodessa.

Helsingin yliopistomuseo huolehtii yliopiston museaalisesti arvokkaan omaisuuden - vanhan opetus- ja tutkimusvälineistön, huonekalujen ja taideteoksien - säilymisestä ja kunnostamisesta.

Kahvilavinkki lipan alla

Kahvit ja pillimehut maistuvat paremmilta ulkona. Me nautiskelimme eväistä Laajasalon Tullisaaressa. Niinpä emme paluumatkalla enää pysähtyneet Kaisaniemen puiston lippakioskille, joka oli vasta herännyt talviuniltaan.

Lippakioskit ovat upeita! Kauniita, sympaattisen näköisiä pömpeleitä. Kivat helsinkiläiskioskit tuovat mieleen vanhat kotimaiset elokuvat, rennon notkumisen (lippakioskilta ei sovi koskaan ostaa mitään kiireisenä mukaan) ja – minulle erityisesti siis – Juhannuksen kesällä 2004, jolloin Juhannuspäiväni kohokohta oli mitä ihanin jäätelönsyöntihetki aution Espan kioskilla. (Se tosin ei olekaan lippakoski. Käynpä kuvaamassa senkin blogiini.)

Toivottavasti kukaan neropattiarkkitehti ei modernisoi lippakioskeja eivätkä vandaalit tee tuhojaan.

(Taitaakin tänään tulla useampi päivitys, tämä nimittäin jäi omaksi asiakseen. Kun tätä en oikein voi liittää "Itä-Helsinkiin"!)

Sofiiskaja ulitsa

Poro karsinassaan ja hyvin omituisen näköiset suomalaiskansalliset pahvikuvatukset toivottavat turistit tervetulleeksi Sofiankadun Senaatintorin puoleisessa päässä.


Kerran ulkomainen turisti, ilmeisesti risteilyvieras, pysäytti minut Senaatintorin liepeillä. "Excuse me, where's the Old Town?", tämä kameroilla varustautunut hyvin kiireisen näköinen vyölaukkumatkailija kysyi. Niin, missä? Todellinen huumoripeikko olisi neuvonut hänet Vanhaankaupunkiin sinne Arabian taakse.

Sofiankatu on hieno pieni museokatu. Keskellä Helsinkiä. Ulkopaikkakuntalaiselle se on myös ihan ehdoton Helsinki-kierroksen aloituskatu.




Sofiankadun museoesineitä on kiva katsella, vaikkei ehkä muutama vuosi sitten olisi tullut ajatelleeksi että puhelinkoppi on pian museoesine.

Sofiankadulla on myös Helsingin paras elokuvateatteri, Kino Engel. Sen ohjelmisto on kunnianhimoista ja korkeatasoista. Sitä pyörittää Cinema Mondo -firma, jonka yksi parhaimpia neronleimauksia on Kesäkino Cafe Engelin sisäpihalla. (Se ei ole Sofiankadulla, vaan sinne mennään Aleksilta, eli Senaatintorin varrelta.) Yksi parhaista kesäyönviettotavoista on tietysti leffan katsominen.
Mutta Junioreille se ei käy, sillä näytökset alkavat vasta myöhään eikä ohjelmistokaan ole lapsellinen.

Lapsille käy erinomaisesti vaikka tämä Kikin lähettipalvelu. Engel onkin kuuluisa tyylikkäistä japanilaisista anime-lastenelokuvista. Viime aikojen hittejä ovat olleet muun muassa Kissojen valtakunta, Totoro ja Liikkuva linna.



Sofiankadulla on myös Helsingin kaupunginmuseon kauppa. Jos taas haluaa esitemateriaalia nyky-Helsingistä, sitä saa viereiseltä Unioninkadulta, jossa on kaupungin turisti-info.



Keskustakierroksella on helppo päätyä lihiksien äärelle. Ja jos sää ei salli ulkonaistumista, jos hurjat lokit käyvät hermoille tai rasvainen ruoka ei maistu, kannattaa jatkaa matkaa Kauppahalliin.