Kevään tuloa... Tai kesän.

Juuri pääsin vinkumasta keskustan puistojen huonosta kunnosta, niin satuin vilkaisemaan tätä esimerkkiä keskustan lähes vilkasliikenteisimmässä risteyksessä.

Pikkuparlamentista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin sen edessä oleva puistikko on paremmassa kunnossa kuin koskaan – tosin se entinen hieman rähjäinen puiston ja metsikön välimuoto oli oikein sympaattinen ja hämärä kokonaisuus lähellä Vallan Ydintä.



...ja tässä toinen kevään ...anteeksi kesän ilmeisistä merkeistä: Maailma tulee pian kylään! (eli ensi viikonloppuna.)

Puistojen kemiaa. Pidä huolta!

Ja mehän teimme sen pyöräretken, mitä hiljattain uhiteltiin. Ja heti huomattiin, että täytyy mennä pidemmälle, kuin...

Nämä kuvat ovat ovat meidän mielenkiintoiselta eväspaikaltamme.



Minulla oli sellainen lapsellinen ja ihmeellinen kuvitelma, että "Helsinki pesi kasvojaan", kun oli Euroviisut ja niiden mukanaan tuomat muutamat hassut viisuturistit. Mutta ei. Tämä rappeutunut puistikko ei todellakaan ole missään syrjäkylillä, vaan Finlandia-talon vieressä Töölönlahden rannalla.

Tosin, ei kannata aina syyttää Helsingin leikkipuistojen huonosta kunnosta kaupunkia ja sen välinpitämätöntä huolenpitoa. Mistäs sitä tietää miten usein näitäkin jääkarhuja on puunattu. Kyllä puistoille eniten tuhoa aiheuttavat niiden tahallinen sotkeminen ja holtiton käyttö. Ei mikään huollon puute.




Ja nuo lasinsirpaleet. Höh. Huomaan aina kun valitan pussikaljanjuonnista, että tätimäisyys minussa nostaa terhakasta päätään. Mutta minä olen siisteyttä rakastava täti. En vaan kertakaikkiaan voi hyväksyä roskaamista ja suoranaista tuhoamista – en, vaikka se kuinka tapahtuisi nuoruuden, romantiikan, kaverihengen ja kesäilloista nauttimisen varjolla.

Sitäpaitsi, leikkipuistojen ensisijainen käyttäjäryhmä on lapset, ja tässä Hesperianpuiston tapauksessa, myös shakinpelaajat. Pussikaljajengien kuuluisi mennä muualle, ja siellä muuallakin, aina, AINA siivota jälkensä.

Puolustusvinkunaksi ei myöskään kelpaa että "kaljapahvit eivät mahtuneet roskikseen". Jos ne eivät mahdu, ottakaa ne mukaanne. Ne pahvit ovat ihan kamalia, eikä niitä monia tietenkään roskiksiin mahdu. Eräs Helsingin kaupungilla työskentelevä tuttuni kertoi, että levitessään – vaikka sateella ja tuulella – mäyräkoiran pahvit kasvavat yli neliömetrin kokoisiksi roskapahveiksi.

Pullojen rikkomista ei voi puolustella mitenkään. (No, voihan niin käydä vahingossa. Vaikka jos niin kävisi, nekin pitää siivota veks!)

Tämä Hesperianpuiston keikka oli oiva osoitus myös siitä, että stereotypia "lähiöt huonoja, keskusta hyvä" ei pidä paikkansa. Ei tosiaan. Helsingin lähiöissä on paljon hienompia puistoja kuin keskustassa missään. (Niihin tämäkin blogi pääsee pian kun lenkkireittimme laajenevat!)

Sataa, sataa, ropisee

Mieli tekee pyöräretkelle.


Minkä kesä kastelee, sen se myös kuivaa. No just joo. Mutta nyt ei olekaan kesä. Tämä sää ei kyllä kuivaa yhtään mitään.

Hingumme kovasti pyöräretkelle. Varsinkin kun minulla on uusi hieno pyörä! (Kaikki aikaisemmat on varastettu. Viimeisin vietiin pari kuukautta sitten tästä sisäpihalta työpaikkani takaa.)

Juniorilla on upouusi turvaistuin ja kypärä. Uudet tukevat penkit turvavöineen ovatkin hienoja. Pienet jalat eivät mitenkään voi lipsahtaa pinnojen väliin. Penkki maksoi 59 euroa ja kypärä parikymppiä, vähän päälle. Halvemmalla saat, jos ostat käytettynä vaikka huuto.netistä, ja jos et löydä sieltä, sen enempää kuin tuttavilta, sukulaisilta tai kirppareiltakaan, laita itse ilmoitus neuvolan tai kaupan ilmoitustaululle. Sitten myyjät soittelevat tai meilaavat suoraan sinulle, mikäs sen helpompaa.

Pyöräretkelle kannattaa ottaa mukaan kaksi muovipussia, isompi turvaistuimen ja pienempi satulan peitoksi. Ota myös pikkuinen pyyhe tai rätti fillarin kuivaamista varten. Kyllä kannattaa! Mikään ei tunnu niin tyhmältä kuin fillarointi märällä satulalla.

Ja mikä parasta, silloin kun sinulla on kaikki nämä varmuushuoltovälineet, ei takuulla sada pisaran pisaraakaan.

Sisällä ei sada. Seikkaile kirppareilla ja divareissa.


Nämä nuortenkirjat toivat lapsuuden mieleen. Kannoin kirjoja kirjastosta kotiin päivittäin ja luin pari kirjaa illassa.

Parinkymmenen sentin sarjiksia voi ostaa vaikka kahvilakierroksen ajanvietteeksi.


Mutta onneksi tein kirjalöytöjäkin. Eräälle tuttavapariskunnalle ostin... Ai niin, se ei olekaan lastenkirja. Mutta myös meille löytyi huippuhyvää iltalukemista.

Kalle Blomkvist iskee jälleen!

Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä on kirja, jonka luin varmaan kymmeniä kertoja, mutta jota en ole koskaan omistanut. Moniko muistaa, että Astrid Lindgren kirjoitti myös dekkareita? Johdatus jännittävään lajityyppiin kannattaa aloittaa jo nuorena. (Tiedän erään, joka aloitti aloitti kaksivuotiaana. Kirja oli Pekka Töpöhäntä ja joululahjavarkaat.)

Tervetuloa kesä ja sen lierihattu- ja uimapukukelit! Sukkahousut saavat jäädä syksyyn.

******

Ote arvaa mistä kirjasta:

Anders sylkäisi luumunsiemenen suustaan ja luki kovalla äänellä:

Tänä yönä kuun loisteessa pidetään pidot isieni linnassa. Silloin näet punaiset juhlivat loistavan Valtakiven takaisinvaltausta pakanoilta.

Varoitus!!! Älkää häiritkö meitä!!! Kaikki Valkoisen Ruusun hiipivät rikkaruohot niitetään armotta.
Sixten
Aatelismies ja Punaisen Ruusun päällikkö
Huom.! Kello 12 linnanraunioilla.

– Tule, mennään varoittamaan Kallea, Anders sanoi ja pisti paperilapun housuntaskuunsa. Muista sanani – tästä muodostuu pitkien puukkojen yö.
*
Kuun loisteessa pieni kaupunki nukkui syvää ja huoletonta untaan aavistamatta mitään pitkien puukkojen yöstä. Ei edes konstaapeli Björk vaeltaessaan hiljaa pitkin tyhjiä katuja aavistanut mitään – hän kuuli ainoastaan omien askeltensa äänen katukiveystä vasten. Mutta äänettömien talojen ja puutarhojen ympärillä varjot piirtyivät syvinä maahan, ja jos konstaapeli Björk olisi ollut hieman tarkempi, hän olisi huomannut, että pimeydessä hiiviskeltiin, piileskeltiin ja kuiskailtiin. Hän olisi kuullut leipurimestari Lisanderin huvilan ikkunan avautuvan ja nähnyt Eva-Lotan kiipeävän alas tikapuita. Hän olisi kuullut Kallen viheltävän hiljaa Valkoisen Ruusun merkin Blomkvistien nurkalla ja nähnyt vilahduksen Andersista, ennen kuin tämä katosi sireenipensaiden suojaavaan varjoon.

**********
Kuinkas sitten kävikään: Pieksevätkö Valtakiveään vartioivat Punaiset Ruusut armotta Valkoiset Ruusut? Jatkuuko jo kolmevuotinen Ruusujen sota täydet kolmekymmentä vuotta? Missä on Rasmus? Keitä ovat oudot naapurit? Pystyykö mestarietsivä Kalle Blomkvist selvittämään tämän kaiken?
Lukuiloa!

Parempaa kuin Euroviisut: Musiikkiluokkien konsertti Senaatintorilla

Huolimatta hyytävästä säästä muutamat sadat helsinkiläisten musiikkiluokkien fanit ja ohikulkijat sinnittelivät Senaatintorilla. Konsertti oli kyllä hieno!

Eikä ollut konsertin kuorokaan mikään ihan minimaalinen, kun siinä lauloi 1200 nuorta.

Senaatintorilla ollaan koettu yhtä sun toista, ja itselleni mieleenpainuvin musakeikka on ollut Leningrad Cowboysien Total Balalaika Show vuonna 1993. Seurueessani ollut kaverini Kurt ei antanut sen häiritä, että hänellä oli niin kovin lyhyt tukka. Hän laittoi päähänsä mustan uimaräpylän. Kaukaa näytti aivan kun hänellä olisi ollut Cowboy-mallinen etutötsäheitto.

Hyvää viisuviikonloppua – minä tosin keskityn ulkoilmakonsertteihin, kuten UMOon ja Värttinään Senaatintorilla huomenna. Ja sitten viikonlopunviettotavoista tärkeimpään eli lätkään. Muuten: aivan huippuhyvä arvio eilisestä matsista löytyy Sediksen blogista.

Taidetta kansalle!

Helsingissä on paljon julkisia veistoksia. Monet niistä sopivat hyvin junioreiden matkakohteiksi. Niiden parhaimistoa on esimerkiksi Triangle Block -niminen skeitattava veistos. Se on niin loistava idea, että se saa pian oman bloggauksensa. Jos et kuitenkaan malta odottaa, voit etsiä lisää tietoja kaupungilla jököttävästä ilmaistaiteesta täältä Taidemuseon Julkisten veistosten luettelosta: http://www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/hakemistosivu.html?mode=statue

Kevättä ja rakkautta!

Tämä kantoon veistetty autuas pariskunta on Sanna Karlsson-Sutisnan työ Puun syleilyssä vuodelta 2003. Netistä näkee miten se on syntynyt: http://www.karlsson-sutisna.com


Convolvulus: Muumien äitihän se siinä!
Convolvulus on vertauskuvallinen nuorta naista esittävä veistos. Convolvulus on peltokierron eli kansanomaiselta nimeltään elämänlangan tieteellinen nimitys. Viktor Jansson teki vuodesta 1929 lähtien useita nuorta naista esittäviä veistosluonnoksia, joista Convolvulus on vain yksi. Hämeenlinnassa on toinen tähän sarjaan kuuluvia teoksia nimeltään Nuoruus. Yhteistä näille teoksille oli pyrkimys hienostuneeseen ja puhtaaseen, hieman abstrahoituun muotoon. Convolvuluksessa nainen nostaa kätensä puolittain suojaavaan, osittain siunaavaan eleeseen. Veistosta on pidetty mm. kevään pohjoiseen saapumisen vertauskuvana.
Veistos oli satoa kilpailusta, jonka Helsinki järjesti kaupungin koristamiseksi julkisin taideteoksin v. 1930-31. Veistos on pronssia ja sen korkeus on 240 cm. Convolvuluksen toinen, 120 cm korkuinen versio on Hietaniemen hautausmaan vanhassa osassa Bertel Hintzen haudalla.
Veistoksen mallina on ollut kuvanveistäjän tytär Tove Jansson.


Mikäs se siellä kurkkii olan takaa?
Helsingin kaupunki osti 1929 Jussi Mäntyseltä Nuori hirvi -veistoksen Kaisaniemen puiston koristukseksi. Hirvi kuuluu Mäntysen suomalaisia villejä eläimiä kuvaavaan veistossarjaan, jolle on ominaista luonteva esittävyys ja kunkin eläinlajin piirteiden tarkka luonnehdinta. Veistos on valettu pronssiin ja se seisoo graniittisella jalustalla. Nuoren hirven toinen kappale on Joenniemen kartanon pihamaalla Mäntässä.


Voi kun pussikaljaa juovat öiset roskaajat jättäisivät puistot siisteiksi! Viime kesänä kun kuljin tästä ohi, puisto oli pahvisten kaljamäyräkoirien reunapahvien peitossa. Näky oli kamala, ja tuli mieleen, että mitä jos jonain päivänä Helsingissäkin puistot suljetaan iltaisin, niinkuin monssa maissa tehdään. Se kyllä tuntuisi aika rajulta toimenpiteeltä. Vai pitäisikö roskaamisesta sakottaa? Toisaalta, kuka sitä pystyy valvomaan, eivätköhän poliisit ole aika ylityöllistettyjä jo nyt. Mutta miten saada kansa sivistymään?


Äidinrakkaus

Tämä Emil Cedercreutzin patsas on juniorini suosikki, kuljemmehan siitä ohi – eli Unioninkadun ja Siltasaarenkadun risteyksestä – harva se päivä. "Missä varsan isi on", kysyy juniori. "Se on Kasvitieteellisessä puutarhassa popsimassa vihanneksia", kerron.

***** *********** *****

Lopuksi kysymys. Tiedätkö sinä missä tämä on:

Kaisaniemen puiston veistosten ja muistomerkkien joukossa on myös Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivän muistokivi. Kiveen kiinnitetyssä laatassa on teksti "Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivä 31.7.1962".

Käyn kuvaamassa sen tuotapikaa.

Rautatieasema. Hieno julkinen tila.

Rautatieasemat melkein kaikkialla ovat hienoja tiloja. Niissä on ihmisvilinää, kohtuuhintaisia pikaruokapaikkoja, monikulttuurisuutta ja eksotiikkaa. Mutta on niissä kääntöpuoliakin, kuten taskuvarkaita ja yhteiskunnan rattaista pudonneita surullisia kerjäläisiä.

Niiden arkkitehtuuri on paljastavaa ja kertoo maansa kulttuurista: Keski-Euroopan suurkaupungeissa asemat ovat vanhoja, arvokkaita ja valoisia romanttisine kaari-ikkunoineen, kuten Ranskassa. Pohjoismaissa ne ovat moderneja ja siistejä, vähän kliinisiäkin. Itä-Euroopassa ja entisessä Neuvostoliitossa asemille usein pystytettiin monumentaalisia taidehirvityksiä, jotka esittelivät sosialistisen vallankumouksen tuoman vaurauden hedelmiä, kuten leikkuupuimureita tai öljypumppuja.

Yhdysvalloissa en ole käynyt, mutta tiedän muutaman aseman elokuvista. Niissä ne esittävät usein rikollisten tyyssijoja tai toimivat ratkaisun hetkien näyttämönä, kuten Elliot Ness -elokuvassa. Siinä Chicagon asemalla tapahtuu Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin -elokuvasta lainattu idea, joka nostaa saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä: lastenvaunut vierivät portaita alas, niistä kuuluu vauvan itku, ja tulitus alkaa...


Helsingin päärautautieaseman laiturit saivat muutama vuosi sitten katon.


*****

Meidän kaikkien toiveammatti: lakaisukoneen kuljettaja.

Maailma kylässä: Dirty Babylon Breaker

Tässä on juuri tullut Maailma kylässä -festarin tiedote. Olen blogannut tästä tapahtumasta aiemmin. Ja tässä vielä turvaohjeita eksymistä pelkääville.

Sääli että ranskalaisryhmä perui, mutta eiköhän tämä toinenkin ole hieno juttu. Ja pikaista paranemista päätähdelle.

Maailma kylässä on yksi stadilaisten lasten ja aikuisten kevään huippujuttuja. Tavataan siis siellä!




Babylon Circus vaihtui Dirty Babylon Breakeriin

Kaisaniemen puistossa toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin esiintyjäksi kiinnitetty ranskalainen Babylon Circus on perunut esiintymisensä laulajan vakavasta sairastumisesta johtuen. Babylon Circus korvataan emobändin sivuprojektilla Dirty Babylon Breaker (A Babylon Circus Experience).

Dirty Babylon Breaker (A Babylon Circus Experience) soittaa kymmenen vuotta eri puolilla maailmaa kiertänyttä Babylon Circusia rockimpaa ja hiphopimpaa musiikkia. Mukana on yhä runsaasti reggae-elementtejä punk-asennetta unohtamatta. Bändin jäsenistä suurin osa on Babylon Circusin kokeneita muusikoita. Beastie Boysista, The Clashista ja Babylon Circusista vaikutteita ammentava Dirty Babylon Breaker on ehtinyt niittää mainetta erityisesti Länsi-Euroopassa. Kymmenhenkiseltä bändiltä on luvassa energiset ja valloittavat keikat sekä festivaalilla Kaisaniemen puistossa että festivaaliklubilla Nosturissa.

Dirty Babylon Breaker (A Babylon Circus Experience) la 26.5. klo 17 Kaisaniemen puiston Savanni-lavalla ja klo 23 festivaaliklubilla Nosturissa.
Maailma kylässä -festivaali järjestetään 26.-27.5. Kaisaniemen puistossa. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy, liput Nosturiin kahdeksan euroa Tiketistä.

Festivaalin koko ohjelma-aikataulu täällä.

Taas raitiovaunuja Otsolle

Nämä kuvat ovat taas omistettu Otso Kantokorvelle, jonka Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa -kirja on jo loppusuoralla, pian taitossa. Hienoa, maltamme tuskin odottaa!

*****

Ruuhkainen ja vaarallinen pysäkkirykelmä. Älä juokse tien yli mistä vaan!


Näillä pysäkeillä Siltasaarenkadulla pysähtyvät raitiovaunut 1, 3B, 3T, ja 7 ja ajotiellä vielä useat Pohjois- ja Itä-Helsinkiin sekä Vantaalle menevät bussit. Ja onhan siinä vielä metroasemakin.

Euroviisuestetiikkaa ja hevimetallia Hakiksessa.


Mahtavaa, hiomavaunu!


Spåra tulossa Pitkääsiltaa etelästä.


Seesteistä Liisankatua Valtiotieteellisen tiedekunnan rakennusten vieressä.

Keevättoi, keevättoi...

Keevättoi, keevättoi... Korkeasaaren vesibussin! Lehdet puihin. Euroviisut. Vilukissat torikahviloihin. (Me karaistuneemmat olemme istuneet niissä jo keskitalvella.)


Tämä on se kohta, josta olen jo kertonut. Eli tästä lähti mies ylittämään jäätä, kun sulat kohdat vielä paistoivat jään lomassa. Hän käveli Hakaniemestä Krunikkaan, viistoon poikki aavan ulapan.



Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen, Korkeasaareen...

Mutta jos olet menossa Korkeasaareen vaikka tänään, älä jää tälle pysäkille odottelemaan. Hakaniemen vesibussi liikennöi nimittäin vain viikonloppuisin (ja vain 31.9. asti). Hakaniemen vesibussin aikataulut löytyvät tästä.

Liikennöintiä Hakiksesta pyörittää Helsingin Vesibussit Oy, p. 0207 598 393, sähköposti: myynti@helsinginvesibussit.fi

Sisäänpääsy Korkeasaareen vesiliikenteen kautta (sisältä matkan ja sisäänpääsymaksun):

Aikuinen 10 e
Lapsi (7-16v.) 5 e
Eläkeläinen 6,5 e
Opiskelija 6 e
Kimppa (1-2 aikuista ja 3 maksavaa lasta) 28 e
Aikuinen, yhdensuuntainen 2,5 e
(Yhdensuuntaiset liput vain Korkeasaaresta kaupunkiin päin)
Lapsi/ eläkeläinen, yhdensuuntainen 1,5 e
(Yhdensuuntaiset liput vain Korkeasaaresta kaupunkiin päin)
* Alle 7v. ilmainen
* Päätoimiset opiskelijat opiskelijalipulla vain valtakunnallisen, kuvalla varustetun voimassa olevan opiskelijakortin esittämällä lukukausien aikana
* Eläkeläinen: eläkeläislipulla, eläkekorttia esittämällä
* Maksutapa: Käteinen, pankkikortti
* Korkeasaaren vesibussien aikatauluneuvonta puh. 0207 598 395

Kauppatorilta Korkeasaaren lautat lähtevätkin päivittäin 28.4.–7.10., aikataulut tässä.

Korkeasaaren vesibussien aikatauluneuvonta, p. 0207 598 395

*****

Hevonen myytävänä!



Torit ovat Helsingissäkin kaikkien kaupunkituristien pakollisia kohteita. Kuulostaa kuolettavan kliseiseltä sanoa että "joka torilla on oma tunnelmansa", mutta niin se vaan on. Kauppatorilla ja Hakaniementorilla on vain vähän yhteistä. Ja jos on lopen kyllästynyt ulkomaalaisten turisten tungeksintaan ja lokkien röyhkeyteen, eikä halua kuin ostaa muutamia vihanneksia ja istahtaa hetkeksi ulkokahvilaan, silloin Hakaniemen tori on paljon parempi vahtoehto kuin Kauppatori.

(Mutta on Helsingin muka ykköstorillakin, Kauppatorilla puolensa: yhteydet Suomenlinnaan ja Korkeasaareen, paitsi että juuri viikonloppuisin sinne pääsee Hakaniemestäkin, ja Pietaria matkiva keskusta-arkitehtuuri viereisen Senaatintorin ympäristössä, vesibusseilla tehtävät nähtävyyskierrokset...)

Euroviisuliput liehuvat täällä Hakaniemessäkin, punaisen Helsingin ytimessä.


Hieno neonvalokyltti! Vanhat mainoksetkin ovat kulttuurihistoriaa.

Vetistä Laajasaloa

Lähiöissä talojen välissä on kaikenlaista mistä kantakaupunkilaiset eivät tiedä mitään: kallioita, lammikoita ja metsiköitä, eli intiaanien, rosvojen, poliisien ja kirkonrottien kirmaamispaikkoja.


Tämä hieno pikkulampi löytyi Jussaarenkujan talojen takaa. Hyvin pohjoishelsinkiläinen, tyypillinen viritys, joita toivottavasti edelleenkin arvostetaan,.


Tuulet nuo viestin jo toivat...


Koska kesä ei ollut ihan vielä alkanut, merellä (Tullisaarenlahdella) ei vielä ollut ruuhkaa. Vierailimme Laajasalossa useammankin juniorin kanssa, ja huomasimme Henrik Borgströmin puiston olevan Itä-Helsingissä yksi parhaista eväidensyöntipaikoista!

Ruoholahti, Helsingin Venetsia

Aa be ce kissa kävelee...


Tästä Pekka Nevalaisen teoksesta Helsingin kaupungin nettisivut tietävät kertoa seuraavaa:

Vanha lasten loru Aa be ce kissa kävelee tikapuita pitkin taivaaseen, on antanut aiheen ja nimen tälle veistokselle, jossa harmaa ponteva kissa kiipeää tikapuita pitkin suureen punaiseen A-kirjaimeen. Koulu, jonka pihalla veistos on, antaa taide- ja taitopainotteista opetusta 7-12 -vuotiaille lapsille.
Veistoksessa taiteilija on käyttänyt useita materiaaleja; iso A-kirjain on maalattua terästä; tikkaat ovat ruostumatonta terästä; harmaa kissa on muotoiltu lasikuidusta ja jalusta on valettu betonista.
Veistos on kustannettu rakennuksen määrärahoista ja se valmistui koulun avajaisiin 1996.
Os. Ruoholahden ala-asteen piha, Sinikaislankuja 1

Leikkikenttää kanavan toisella puolella.

Ylläolevaa kuvaa kuvatessa halusin oikein näyttää että leikkikenttä on aidattu. Monelle holhoojalle se on iso arvo. Mutta aita ei takaa lasten turvallisuutta tietenkään, vaan pikkuvillikoita täytyy aina vahtia. Varsinkin kuin puiston vieressä virtaa kanava.

Älä koske kalliooni!

Sen sijaan on outoa että tämä hieno kivenlohkare (tai pikkuisille: hurja kiipeilykallio) on pitänyt eristää. kasvaako siinä jokin harvinainen kasvi? Jos niin on, niin eikö kasvia voi siirtää? Nähdessäni tämän aloin taas arvostaa omia lapsuuden maisemiani Pohjois-Helsingissä, jossa ei luonto ollut kaukana, vaikka kerrostalossa asuttiinkin.

Shakki ja matti!

Rentoa, etelämaalaista tunnelmaa. Shakinpelaajat tuovat katukuvaan joutilaisuuden viettelystä ja kivan oloista yhdessäoloa jo liiallisuuksiin paisuneen pussikaljakulttuurin sijaan.

Ruoholahdessa jäin vaan kaipaamaan rauhallisia istuskeluterasseja ja penkkiryhmiä.

Tällä aukiolla eli Ruoholahden torilla oli myös olutbaari Amsterdam, jonka terassin aita oli tehty värikkäistä polkupyöristä. Valtavan kiva idea. Mutta kahvilakulttuuriakin voisi Ruoholahteen rantautua enemmän. Ehkä tilanne muuttuu, kun säät vihdoin lämpenevät ja jätskikisokit avaavat. Nämä kuvat otin aika kylmänä päivänä.

Piazza!

Tässä on Ruoholahden kanavan rantaa länteen päin. Ovatkohan havupuut uusina puistopuina jotenkin pannassa? Koska alue ei olisi ihan näin paljas (ja huomio: tuulinen!) jos kasvillisuutta kuten isoja, ympärivuotisesti reheviä havupuita olisi enemmän. Tai edes yhtään.

Kulttuurituristille lähistön tärkein kohde on Kaapelitehdas. Se sijaitsee vain kivenheiton päässä tästä paikasta. Ja pääseehän tänne hienosti metrolla!

(Kaapelitehdas ansaitsee oman bloggauksensa.)