Taidetta testaamassa

Juniorit kävivät katsomassa taidetta. Ensimmäisenä listallamme oli Tikkarimetsä Laajasalossa Yliskylän ostoskeskuksen takana puistossa. Tikkarimetsä on Seppo Mannisen ympäristötaideteos (<= kääk, taas sanahirviö! Niinkuin tuossa edellisessä bloggauksessa "vesihuoltokäytössä").


Kaupungin nettisivut tietävät kertoa, että 1970 -luvun taiteen tehtävistä käytyjen keskustelujen tuloksena toteutui muutama teos, joita leimaa uudenlainen suhde ympäristöön. Tikkarimetsä- teoksessa on häivytetty raja taiteen ja muun elämänpiirin väliltä. Taide tulee osaksi ihmisten välitöntä elinympäristöä. Tikkarimetsä on veistos, mutta samalla ahkerassa käytössä lasten leikkivälineenä. Teoksesta löytyy yhteyksiä perinteisiin taidetyyleihin. Pop ja dadaismi sekä surrealistinen taide ovat antaneet osansa tälle teokselle.
Teos on vuodelta 1980 ja sen materiaaleina on käytetty puuta ja lujitemuovia.

Ihan helppoa teoksella ei ole leikkiä. Pinta on liukas, viettää jyrkästi alaspäin, ja keskellä teosta on isoja koloja. Mutta kiva sitä on katsoa.

Tikkareita rakastava Juniorini tosin ihastui teoksen alla olevaan mutalätäkköön niin, että kävi sinne makoilemaan.

*****

Ja taas vesitorneihin: Itsetehtyä kansalaisprotestitaidetta (nyt tehtailen sanahirviöitä itsekin! Helsingin kaupungin virastoänkyröiden luoma kieli valitettavasti tarttuu.) löytyy tietysti kaikkialta, missä vaan on massiivisia betonihirvityksiä.

Tämä työ on Myllypuron vesitornin juurella. Ja tämähän on hieno!

Onkohan tämä tyttöjen tekemä? Nallet vähän viittaisivat siihen.



Jos graffitientekijät rakentaisivat ensin rakennustelineet, he voisivat maalata korkeammallekin:



Viimeisenä vielä Roihuvuoren vesitorni, ja sen kyljessä häämöttävä taideteos Kuula. Sen piirsi 12-vuotias Heikki Kuula vuonna 2002, ts. hän voitti suunnittelukilpailun. (Kun menen lähemmäksi kuvaamaan, käsittelen sitä sitten enemmän.)

Tähän rinteeseen tulee se edellisessä bloggauksessani mainitsemani japanilainen kirsikkapuisto.

Itä-Helsingin katolla

Helsingin vesi täytti erään toiveeni: olen aina halunnut päästä vesitorniin. Kateellisena olen kuullut, että muualla Suomessa vesitorneissa on yleisölle avoimia näköalatasanteita. Mutta ei täällä Stadissa.

Myllypuron vesitorni sijaitsee Roihupellon teollisuusalueen takana. Olen aina luullut sen olevan Herttoniemeä. Se rakennettiin vuonna 1965. Siinä on mahtava erikoisuus: ylätasanne, joka joskus voisi olla myös yleisölle avoin näköalatasanne. Tämä nimittäin otettiin huomioon jo tornia suunniteltaessa.


Harkitse nyt todellakin. Ja jos menet hissillä, tarkista että kännykässä on virtaa.

Helsingissä on neljä vesisäiliötä, joiden tehtävä on Helsingin veden mukaan tasata kulutushuippuja. Ja vesihän tulee tänne Päijänteestä tunnelia pitkin.

Onnistuin kysymään Helsingin veden edustajilta, etä jos ui tunnelin päällä Asikkalanselällä, onko vaarana joutua tunneliin ja sitä kautta pullahtaa helsinkiläiseen vesitorniin? Ei, siinä on joku suodatin, ja vesi otetaan syvältä. Mutta tunnelissa on sammakoita. Krokotiileja? Ei vielä ainakaan tavattu.

Myllypuro tornista Helsingin vesi kertoo näin:

Itä-Helsingin uljas ilmestys, Myllypuron vesitorni, pitää päällekkäin sisällään oikeastaan kaksi vesitornia, jotka toimivat täysin erillään toisistaan ja kuljettavat vettä eri painepiireihin. Tornissa on myös radiotukiasema antenneineen. Torni on suunniteltu niin, että sitä voidaan näyttää yleisölle tarvittaessa (wc, 8 porrastasoa, leveä ylätasannne kaiteineen).

Rakennusvuosi: 1965
Suunnittelija: Arkkitehti B. Saarnio; rakennesuunnittelu Insinööritoimisto P. Simula & Co
Tilavuus: 2400 m3 ja 11 000 m3, yht. 13 400 m3
Muoto: Pyöreä
Käyttö: Vesihuoltokäytössä


Tasanteella on tilaa.


Näkymää maaseudulle? No joo. Viikki on maalaiskeskus Helsingin ytimessä.

Vuosaari.


Lehdettömät puut antavat talojen näkyä. Erinomainen aika näköalavierailuille, siis.

*****

Lauttasaaren vesitorni ei ole enää "vesihuoltokäytössä", vaan tyhjillään. Se on jopa myynnissä. Olenkin tässä viime aikoina pohtinut mitä ihmettä sinne voisi rakentaa. Se on niin hieno, että johonkin järkevään käyttöön se pitäisi saada. Joku firma on kuulemma miettinyt sinne kiipeilykeskusta, mutta investointeja ei ole vielä pantu alulle eikä sopimuksia tehty.

Eli mihin voisi käyttää suurta, pimeää, ikkunatonta vesisäiliötä? Tietysti sen voisi valjastaa johonkin pimeään toimintaan: elokuvateatteriksi, elokuvastudioksi, monitaiteelliseksi elämysteknodiskoksi, painovoiman tutkimuslaitokseksi tai lepakoiden sairaalaksi.

Taidanpa käydä katsomassa sitäkin.

Roihuvuoren vesitornista roikkuu ympäristötaideteos, jonka suunnitteli 12-vuotias poika. Sen eteen istutetaan tänä keväänä japanilainen kirsikkapuisto. Raportoin tästä lisää ja laitan kuvia, kun istutukset alkavat.

Ravintoloita ja kahviloita katsastamassa

Vaipanvaihto meren yllä: Cafe Carusellin lastenhoitohuone, joka on myös invavessa. Löytyy sisään tultaessa oikealta. Avain haetaan kassalta. Päivänvalo kuultaa nätisti valokuvajulisteen läpi.

Juniorillekin sopivia ravintoloita ja kahviloita on lehdissä etsitty aika ajoin. Ja tietysti tämä blogikin niitä listaa. Meille sankarimatkailijoille ei maita pikaruoka, vaan vaadimme ainutlaatuisia ja oivaltavia ympäristöjä. Ei ketjuja.

Mitä juniori ravitsemusliikkeessä kaipaa, paitsi ruokaa ja juomaa, eli pitääkö olla erityispuitteita? Ensiksi tulee mieleen että tilan on oltava savuton, ja niinhän kaikki pian ovat.

Leikkinurkka on kiva taaperoille, koska he eivät kuitenkaan kauaa viihdy pöydässä, oli ruoka mitä vaan. Melkein vaikein ravintola-asiakas on aktiivinen uhmaikäinen, joka liikkuu vauhdikkaasti, kompastelee usein ja joka ei enää mahdu syöttötuoliin. Tällaisen perässä on juostava koko ajan, ja usein tulee mieleen että ehkä kannattaisi kahvitella vaan kotona.

Onneksi joissain kahviloissa on suojaiseen pihaan rajoittuvat ulkoterassit. Niihin voi siirtyä heti kun tarkenee, tai mikä ettei – puetaan nyt jo tarpeeksi päälle. Suojaterassipaikkoja ovat esimerkiksi Tamminiemen tien hienot ja kallit huvilakahvilat. Paljon halvemmalla selviää, kun kahvittelee lippakioskien äärellä. Ihan keskeisimmät ovat Esplanadin puistossa, ja nekin hyvin viihtyisiä.

Pari mitä sympaattisinta lippakioskia ovat Krunikassa Liisanpuistokossa bussi 18:n päätepysäkin vieressä ja Kaisaniemenpuiston laidalla Unioninkadun ja Kaisaniemenrannan kulmassa. Liisanpuistikon kioski tosin on valikoimaltaan hyvin suppea, mutta kyllä sieltäkin on lo käydä hellejätskiä ostamassa. Kaisaniemen kioskin ongelma on Unioninkadun meluisa ja haiseva liikenne. Onneksi siitä ostetun mehulasillisen ja pullan voi kantaa puiston kätköihin ja jatkaa matkaa meren rantaa pitkin.

Monet etelähelsinkiläiset pitävät Merisatamanrannan Mutterikahvilasta. Siitä tykkäävät monet junioritkin, koska varsinkin viikonloppuisin paikalle saapuvat prätkät herättävät pienten vauhtihirmujen mielenkiinnon. Kuitenkaan telmimistilaa ihan Mutterin vieressä ei ole, koska jalkakäytävä on jatkuvasti ruuhkainen, eikä ajotielle voi laajentaa leikkejään. Ja heti jalkakäytävän vieressä onkin meri.

Ravintolan valintaa saattaa rajoittaa myös asiakaskunta. Vaikka ruoka olisi mahtavan maittavaa, jos asiakkaat ovat tukevassa ja kovaäänisessä humalatilassa, pikkuiset asiakkaat pelästyvät. Tällaisiä mökäravintoloita löytyy erityisesti Kallion kaupunginosasta ja lähiöiden ostoskeskuksista. Niiden ulkomuoto voi hämätä: ulospäin kuin perhepizzeria onkin sisältä sankan savun ja meluisten kantakaljoittelijoiden täyttämä.



Kaikissa paikoissa ei ole tarjolla lastenruokapurkkeja eikä äidinmaidonvastikkeita. Eikä tarvikaan, niitä voi ostaa kaupasta tai juniorin eväät voi tehdä kotona valmiiksi. Kokonaisena paistettu pikkupossu – vaikka se roudattaisiin vain naapuripöytään – voi aiheuttaa sydämentykytystä niille pikkuisille, joka vielä ajattelevat Putte-possua lemmikin kaltaisena söpönä ilmestyksenä. Tämän kasvissyöjävanhemmista puhumattakaan.

(Miten kertoa mistä liha tulee? Siihen pääsemme myös kohtapuoliin, kun etenemme helsinkiläisten kotieläinten laitumille.)

Kohti valoa, kevättä ja sinivalkeaa laivaa.

Jäätelökioskilla Merisatamanrannassa oli maaliskuinen yllätysjono. Taustalla pilkottaa Uunisaari.

Vaikka valo onkin saanut suomalaiset innostumaan ja kevään tulo kutsuu ulos, ihasteltavaa ei nyt vielä kevätpäivän tasauksen aikaan ole niin runsaasti, kun ihan varsinaisen kevään koittaessa. Puistot ovat vielä hiekkaisen harmaita ja puut lehdettömiä rankoja. Vasta kun ensimmäiset ruohonkorret ja kukat puskevat maasta, alkaa oikea kevättunnelma.

Tai ehkei sentään. Muutamia kevään merkkejä on jo. Jäät lähtevät ja kukkasipulit tunkeutuvat kukkakauppoihin ja niiden ulkopuolellekin.



Juniorin kanssa kannattaa kulkea nyt Kantakaupungissa tai ainakin paikoissa, jossa kulkeminen rospuuttoaikaan on helppoa. Sellaisia ovat nyt sileät kadut. Varsinkin jos sankarimatkailijat ovat vasta ihan pieniä, sillä vaunujen tai rattaiden työntely paksussa loskassa kysyy voimia, eikä kihnuttaminen pyörät täynnä jäistä hyhmää ja kuraa ole kovinkaan reipasta etenemistä. Ihan pienipyöräisillä rattailla ei voi mudassa edetä ollenkaan.

Nyt on sen sijaan kiva kävellä asfaltoituja katuja pitkin ja etsiä vilkuiltavaa vaikkapa ydinkeskustasta. Kannattaa etsiä hyviä, uusiakin reittejä, joiden varsilla on hauskoja yksityiskohtia. Niin pienen veijarin mielenkiinto pysyy yllä, kaikki saavat raitista ilmaa, ja mikä ihaninta: lenkin jälkeen kuravaatteet eivät olekaan paksussa kurassa!

(Älkääkä nyt huolestuko. Kyllä Juniorimatkakirjailija vielä ehtii, sekä tämän blogin että kirjan kuluessa, myös Keskustasta poispäinkin. Keskuspuisto, Vanhankaupunginlahti ja Vantaan rannat kutsuvat, ja niille säntään pikapikaa.)



Vielä muutama hauska yksityiskohta Kruununhaasta. Mariankatu ei varmasti ole Helsingin keskeisimpiä turistirysiä, mutta sitä on hauska katsoa pohjoisesta etelään, koska mikäs se siellä pilkistää: ruotsinlaiva!

(Jos nyt 203 metriä pitkä, meren pinnan yläpuolella kymmenkerroksisen talon korkuinen hökötys voi "pilkistää".)



Ensimmäisen kuvan otin Sibeliuslukion portailta Liisankadulta ja seuraavan Mariankadun ja Vironkadun risteyksestä.

*****

Säätytalo ja Suomen pankki ovat vilkaisun arvoisia. Ne siis sijaisevat yhden korttelin päässä Senaatintorilta, Snellmaninkatua pohjoiseen. Ja Snellu on se, joka menee Valtioneuvoston päärakennuksen edestä. Ja Valtioneuvosto on Yliopiston päärakennusta vastapäätä. Ja Yliopiston päärakennus on Aleksanterinkadun varrella, vasemmalla puolella silloin, kun oikealla puolellasi on iso Nordean konttori. Ja Aleksanterinkatu päättyy Stocmannille, se on siis Mannerheimintien sivukatu. Ja Stockmann... Ei, nyt saavat jo selitykset riittää.



Säätytalon fasadissa on komeita kuvia valtiopäivien historiasta. Veistosten alla ovat vanhat Suomen maakuntien vaakunat. Aikuinen voi uhrata muutaman hetken miettimällä mihin vaakunoiden aseet, eläimet ja veneet viittaavat.

Vastapäinen Suomen pankin piha – tai varsinaisesti Snellmanin patsaan jalusta ja puolikuun muotoinen ajotie – ovat usein kesäisin yhtä valtavaa skeittiramppia. (Tosin, tähän ei ehkä ole talon kiinteistöjohtajien lupaa, mutta ei kai skeittaamisesta ainakaan iltaisin ole kenellekään häiriötä?) Aikuinen turisti muistaa pankin etupihan tietysti Aki Kaurismäen elokuvasta Calamari union vuodelta 1985. Yksi Frank Armottomista varasti tästä ison mustan auton.

*****

Onko se patsas? Ei, Päävartion edessä on aina vartiosotilas. Tämä ihastuttaa vahingoniloisia junioreita erityisesti kun olosuhteet eivät tunnu vartiotouhulle suotuisimmlta, kuten kesähelteellä ta paukkupakkasilla.



Lopuksi reippailijat päätyvät Kauppatorille. Jos toriaika on ohi eikä muuta katseltavaa löydy, kannattaa vilkaista Venäjän tunnusmerkkiä, kaksipäistä kotkaa. Mitä kaikkea se symboloikaan. Olen keskustellut tästä venäläisten kanssa, ja kuullut että se kertoo Venäjän katsovan yhtä aikaa perinteiseen itään ja uudistuvaan länteen. Se voi myös tarkoittaa venäläisessä sielussa kamppailevia pyhyyttä ja maallisuutta, uskontoa ja politiikkaa. Tai ehkä miestä ja naista. (Kissaa ja koiraa? Kahvia ja teetä? Lihaa ja kalaa? Tästä on siis otettava vielä tarkemmin selvää.)

Ole sankari

Näille jäille ei heti tulisi lähdettyä kävelylle. Mutta pikkusorsat nauttivat.

Mitä tehdä jos joku putoaa heikkoihin jäihin? Tämä kaikkien helsinkiläisten on syytä tietää. Soita tietenkin ensiksi apua. Kännykkä onkin nykyään yleisempi turvaväline kuin jäänaskalit. Helsingissäkin hätänumero on 112. Ja näin ytimekkäästi ja selkeästi neuvoo Jokamiehen turvaopas:

Kun joudutaan pelastamaan toista ihmistä heikoista jäistä, onnettomuuspaikkaa on lähestyttävä varovasti, loppu kontaten ja ryömien. Uhrille ojennetaan jotakin kättä pidempää, paremman puutteessa kaulaliina tai oma takki. Jäistä pelastettu pitää aina toimittaa sairaalaan.


Wikikirjasto neuvoi näin:

* Jos tunnet jään pettävän altasi, levitä kädet nopeasti sivuille, niin että et putoa kokonaan synnyttämääsi avantoon.
* Koeta ponnistaa itsesi jäälle. Pyri hinaamaan itsesi esim. käsillä jäälle, ja jaloilla potkien uintiliikkeitä tehden.
* Ole rauhallinen.
* Huuda apua.
* Pyri tulosuuntaan, jossa jää kantoi, ja riko jää edeltäsi niin pitkälle kuin se särkyy.
* Kieri, ryömi ja konttaa, kunnes olet varmasti kestävällä jäällä.
* Hakeudu nopeasti lämpimään.
* Jos et pääse ylös jäälle, pysyttele lämpöhukan pienentämiseksi mahdollisimman liikkumattomana paikallasi ja huuda apua.
* Älä lämmitä itseäsi "avantouinnin jälkeen alkoholilla", äläkä mene heti saunaan, vaan lämmittele itseäsi hitaasti. Näiden aiheuttama nopea verenkierron kiihtyminen voi aiheuttaa sydäninfarktin.

Kun autat jäihin vajonnutta

* Soita hätäilmoitus 112, jos sinulla on puhelin. Kerro mitä tapahtuu, ja missä, tarkka paikka.
* Kun lähdet auttamaan jäihin vajonnutta, ota mukaasi kättä pitempi apuväline, joksi kelpaa köysi, airo, pitkä oksa tai takkisi.
* Kulje pelastettavaa kohti vanhan jään suunnasta, konttaa ja ryömi viimeiset metrit, koska jää on särkymiskohdan lähellä heikko ja konttaaminen jaksaa painoasi laajemmalle alalle.
* Ojenna kättä pidempi apuväline pelastettavalle, ja vedä hänet sen avulla jäälle. Ryömikää ja kontatkaa kauas avannosta, kunnes jää on varmasti vahvaa.
* Auta avannosta pelastettu lämpimään. Kuivat vaatteet vaihdettava päälle mahdollisimman pian tai märät vaatteet kuivattava heti, jos vaatteiden jäätyminen ei estä tätä. Jäissä käynyttä ei saa viedä saunaan, koska äkillinen kuumuus kierrättää kylmän pintaveren sydämeen, ja tulee sydäninfarktivaara. Saman vaaran aiheuttaa alkoholi.
* Jos avannosta autettu ei pysty itse liikkumaan, älä liikuttele häntä turhan takia. Hierominen, jaloista ja käsistä nostaminen ja pakolla kävelyttäminen voi olla hengenvaarallista. Riisu märät vaatteet, ja suojaa pelastettava (täkillä, huovalla). Neuvo ambulanssi kohteeseen.

Nauti merestä talvellakin. Mutta varo heikkoja jäitä!

Haluan nähdä oikeita nalleja, mutta avaako jäänmurtaja tien vesibusseillekin? Ei, mutta onneksi Korkeasaareen pääsee Mustikkamaalta siltaa pitkin.

Eräänä talvisena pakkaspäivänä kävelin Hakaniemen siltaa, ja huomasin mieshahmon lähtevän ylittämään Siltavuoren salmea, siis melkein Hakaniemen torin laidalta kohti Kruununhakaa. Huh! Ihanko totta se tuosta aikoo mennä, mumisin kauhuissani. Meri oli pinnalta jäätynyt, tai ainakin se näytti... noh, valkoiselta. Mutta pakkasethan alkoivat vasta eilen. Ei se jää voi olla kuin sentin paksuinen... Kaivoin kännykän esiin ja valmistauduin henkisesti soittamaan hätäkeskukseen heti kun jää alkaa miesparan jalkojen alla rakoilla.

Tunnustettakoon, että aloin myös kaivella kamerakännykkääni, mutta se oli unohtunut kotiin.

Mitä olisin tehnyt jos mies olisi tipahtanut jäihin, siis mitä muuta kuin soittanut hätänumeroon? En tosiaan tiedä. Jos jäät ovat heikot, ei sitä oikein itsekään uskalla lähteä ravaamaan onnettomuuspaikalle, ja sillalta oli aikamoinen matka alas rannalle, josta olisi pitänyt juosta onnettomuuspaikalle. Mutta silti haluaisin edes fantasioida valveunella, jossa olisin urheasti ja valtavan pätevästi pelastanut raukan hengen.

Onneksi en joutunut sankaritestiin, mies ei pudonnut!

*****

Merta rakastavalle Juniorille kannattaa tolkuttaa joka vaiheessa, että jäille ei saa mennä. Välillä kiusaus voi olla kovakin. Esimerkiksi Tervasaaren rantapenkereet ovat hyppimään houkuttelevan näköistä kiveä, eikä pienimmät juniorit ymmärrä mitenkään, että jään alla ei olekaan vaan kumisaappaallisen verran vettä, vaan ehkä monta metriä.

Jääteillä on ihanaa kävellä talviauringossa. Kun asuin Meilahdessa, hiihtelin joskus Seurasaaresta jäätä pitkin Lauttasaaren liepeille. Ennen oman Juniorini syntymää
reippailin Tervasaaresta Katajanokalle jäätä pitkin, mutta sitä reittiä en ole enää onnistunut kulkemaan lastenvaunujen kanssa. Töölönlahden yli toissa talvena sekin onnistui, tie oli niin leveä. Ja pulkassahan saa vedettyä laiskaa ja unista kuormaa pitkiäkin matkoja, rajoituksena vain työjuhdan kunto. Yhdet tuttuni ovat harrastaneet luistelua pitkällä ja kiemuraisella jäätiellä, joka kulkee Vuosaaren rannoilta merelle päin. Ja siinä samalla, kunnon karttuessa, imaistaan superannokset D-vitamiinia.

Mutta kaiken rennon ja urheilullisen nautinnonkin keskellä tolkuttaisin ihan jatkuvasti tenaville, että tätä ette sitten tee yksin ettekä toisten lasten kanssa, vaan aina yhdessä aikuisten kanssa.

Vaarallisimmat paikat, eli heikoimmat jäät, ovat aina virtakohdissa ja siltojen alla. Kuten yläkuvastakin näkee, Mustikkamaan sillan alla on selvät sulat laikut. Otin kuvan vähän yli kaksi viikkoa sitten, nyt jäätä tuskin on juuri lainkaan. Mutta tuona kauniina sunnuntaipäivänä Mustikkamaan ja Herttoniemen lähistöllä näkyi useita pilkkijöitä. Enkä nähnyt kenenkään tipahtavan.

Näytille norsuja ja politiikkaa

Tämän kuvan otin tietysti ulkoa sisäänpäin eikä päinvastoin. Vastapäinen talo heijastuu kauniisti.

Tällaisten kauppojen eteen pitää pysähtyä joka päivä, Juniorin ja minun. "Äiti, kato, nalle!", hän kailottaa riemukkaasti. "Nyt se Myyrä onkin tuolla takana. Missä se Babar on, minne se on mennyt? Ai se on tuolla, hyvä. Ihmepyörä, mikä toi on?" Stockan jouluikkuna ei ole mitään tähän verrattuna, eihän sitä edes ole kuin jouluna. Tätä ikkunaa me tiirailemme niin kesähelteellä kuin näinä aikoina räntäsateessakin.

On kivaa kun kauppojen ikkunat ovat kauniisti laitettuja ja että niissä on yksityiskohtia. Paitsi että tuon kuvaamani ikkunan takana ei ole kauppa vaan taiteilijan työhuone. Hauskaa, että työhuoneenkin koristelemiseen jaksetaan nähdä vaivaa, usein niistä näkyy ulospäin vaan ankeanväriset kaihtimet, tai sitten ikkunat on teipattu umpeen kaikenmaailman mainoslätkillä.

Kruununhasta löytyy muitakin hauskoja ikkunajuttuja tiirailtavaksi: Liisankadulla antikvariaatin ikkunassa tapasi istua pitkäkarvainen pikkuhauva. Eräässä korkeatasoisen taiteellisia ja uniikkeja villapaitoja myyvässä liikkeessä on mahtavia koriste-asetelmia. Meritullinkadun ja Maneesikadun kulmassa on hieno kukkakauppa, jonka ikkunassa on usein kuivakukka-asetelmia ja seppeleitä, eivätkä ne ole mitään hautajaisasetelmia, vaan iloisia ja värikkäitä. Mariankadulla on näyteikkunoissa historiallisia leluja, useammassakin kaupassa.

Entisen Savannan, nykyisen korealaisen ravintolan ikkunoissa ovat edelleen ne vanhat, kuuluisat lasimaalaukset, mutta yhden rikkoutuneen tilalle on rakennettu kiva (ilmeisesti korealaistyyppinen) asetelma. Meritullinkadulla on kampaamo, jossa asiakas istuu selin erittäin avoimeen ja leveään näyteikkunaan ja tuijottaa ohikulkijoita peilistä, usein yhdessä kampaajan kanssa.

Mutta Meritullinkadun ja Liisankadun kulmassa oleva suklaakauppa tarvitsisi hieman kunnianhimoisemman somistajan, nyt framilla on vain muutama hassu karkkilaatikko. Kaikkihan tajuavat, että suklaakaupan ikkunassa pitää olla suklaata.

Täytyy jatkaa kiertelyä ja etsiä innostavia ikkunoita muistakin kaupunginosista.

*****

Lisäys, joka ei junioreita kiinnosta: presidentinvaalien aikaan second hand -vaatekauppa Vironkadulla otti voimakkaasti kantaa poliittiseen tilanteeseen. Miespuoliselle mallinukelle oli laitettu Sauli-naamari päähän ja frakki päälle. Saulilla oli halauksessaan kaunis nainen – ehkä vähän Tanjan näköinen? Hurjinta olivat tekstit: "SAULI PRESIDENTIKSI! SOSSUT SULJETTAVA!", ikkuna protestoi. Ei tainnut Sauli nähdä ikkunaa?

(Ja mitä ihmettä on "second hand -vaatekauppa" suomeksi?????! "Käytettyjen vaatteiden kauppa" ei oikein innosta, mutta ehkä se on noin.)

Tapahtumakalenteria kasaamassa

Monien kulttuuritapahtumien yhteydessä on lapsillekin, tai niin kutsutusti koko perheelle, sopivaa ohjelmaa. Niitä kannattaa lähteä kokeilemaan taidetta rakastavan vesselin kanssa, vaikka itse tapahtuma olisikin vieras ja ennen kokematon myös vanhemmille.
Lasten tapahtumiin on usein vapaa pääsy tai ainakin huokeammat liput kuin aikuisten iltamenoihin.
Ne kyllä saattavat olla lyhyempiä kuin aikuisten maratonkonsertit tai teatteriesitykset, mutta sehän on usein vain hyvä: pienet lapset eivät viihdy pitkään seuraamassa kiinnostavaakaan esitystä, ja lyhyempikestoisella mutta tiiviillä paketilla voidaan vihkiä kulttuurin maailmaan myös sellaiset aikuisseuralaiset, joille kyseinen taiteenala on vieras.
Jos aikuiselle esimerkiksi teatterin maailma on kaukainen ja uppo-outo, ei kannata aloittaa siihen tutustumista kahdeksan tuntia kestävällä venäläisen teatteriryhmän esittämällä, kokonaan alkukielisellä Tshehovin Kirsikkapuistolla. (Kyllä, tällainen todellakin esitettiin viime vuonna Juhlaviikoilla, ja se oli kuulemma hyvä.)
Aikuismoukka voi aloittaa Thalian palvomisen vaikka Kansallisteatterin Muumipappa ja meri -esityksellä.

*****

Kuningas Jalkapalloon voi puolestaan pikkufutari tutustuttaa ymmärtämättömiä vanhempia. Keskellä kesää Helsingissä pelataan Helsinki Cup. Hesacupin matseja pelataan ympäri Helsinkiä isoilla ja pienilläkin kentillä (sekä kuoppaisilla nk. nilkanmurtajilla että paremmilla) ja finaalit itse Stadikalla.
Hesacup on mukava ja karnevaalihenkinen tapahtuma, jossa yleensä meininki on reilu. Paitsi että välillä aikuiset, isät ja äiditkin, ottavat yhteen ala-arvoisen typerästi.

*****

Nyt minulla on tekeillä tapahtumakalenteri, jossa on sellaisiakin tapahtumia, joita turistioppaat eivät aina muista mainita. Uusivuosi, vappu, Seurasaaren juhannus, Juhlaviikot, Joulukadun avajaiset, Lucian päivä? Juu, tiedetään. Mutta esimerkiksi penkkareiden seuraaminen Espan laidalla on hauska sessio keskustaturistille. Parhaat paikat ovat ennen liikennevaloja. Kun autot pysähtyvät, yleisön karkkikasat kertyvät mahtaviksi.

Mikä on Juniorimatkailijan Helsinki

Juniorimatkailijan Helsinki kertoo miten nähdä Helsinkiä uusin silmin. Samalla se opettaa täällä asuviakin ihastumaan kotikaupunkiinsa yhä uudestaan. Se syntyy rakkaudesta Helsinkiin. Kaupunkiin jossa olen syntynyt ja asunut koko ikäni.

Myös kotikaupungissaan voi vierailla kuin turisti. Tämä koskee sekä lapsia että aikuisia.

* Sisällöstä

Lapsille tarjoaa elämyksiä moni sellainenkin paikka, jonka arvoa aikuinen ei enää oikein muista tai ei ole koskaan tajunnutkaan. Se, mikä aikuiselle on joutomaata ja rumaa heinikkoa, kuten Hietaniemen hiekkarannan vierusta, on lapsille merirosvojen rantautumisalueita, futis- tai frisbeekenttiä tai tulevien lakkiaisten nuotiopaikkoja.

Lapset tarvitsevat myös tarinoita, jotka kytkevät heidät kotikaupunkiinsa opettaen heitä arvostamaan sitä, tai jotka kertovat Suomen pääkaupungin eri ulottuvuuksista kun he vierailevat täällä pikkuturisteina. Suomenlinnakin muuttuu jännittävämmäksi, kun muistaa mainita että itse Ehrensvärd kummittelee siellä edelleenkin. Pikkuisiakin voi viihdyttää kertomalla huikeita tarinoita hienoista neideistä jotka ajelivat hevosvaunuillaan Kaivopuistossa ja heilastelivat venäläisten upseerien kanssa. Vauhdikkaimmat tykkäävät Eläintarhan ajojen pikakilpureista.

Koko perhettä pikkuprinsessasta isoäitiin sävähdyttävät muistelot söpöstä tytöstä, joka vuonna 1952 nousi lentokoneeseen Malmin lentokentällä ja palasi sinne maailman kauneimpana naisena. Malmin kentällä on muuten hyvä kahvila, josta voi katsella lentokoneita.

Entäs sivistävä ja ylevä kertomus Suuresta Kekkosesta, joka asusti jykevässä Tamminiemen talossaan ja rakensi Suomesta maailman rauhan tyyssijan? Sitä voi miettiä
matkalla Seurasaareen, jossa asustavat Suomen röyhkeimmät oravat ja suloisimmat valkoposkihanhet. Ja jossa eväsmakkaransa voi muuten paistaa itse.

Agricolan kenttä eteläisessä Helsingissä on myös tärkeä paikka: Siellä treenasi jalkapalloa 1990-luvulla naapuruston kasvatti Mikael Forssell (kotoisin Isorobalta).

On myös paljon pikkuanekdootteja, joita voidaan kertoa matkaopasjuttujen rinnalla:

* Kerran talvella (vuonna 2005) kun merivesi nousi valtavan korkealle, Kauppatorin Kolera-allas oli reunustettu sanomalehtipaaleilla.
* Aina syksyisin kun silakkaparvet liikkuvat, Tokoinlahden ja Töölönlahden välisellä pikkusillalla haisee kalalle.
* Mistäs saa Helsingin parhaat jätskit? Tietysti merenrannan jäätelökioskeista, Helsingin jäätelöltä tai Magilta.
* Entä missä on haastavin minigolfrata? Se on Hietaniemessä, se ei-perinteinen rata hurjine silmukoineen.

* Miten ennen vanhaan mentiin Itä-Helsinkiin? Vuoteen 1915 asti pelkästään veneellä. Hei, otetaan mekin Kauppatorilta vesibussi ja käydään Laajasalon kanavaristeilyllä.
* Innokkaiden pulkkailijoiden on syytä tietää parhaat mäet: ne ovat Kaivopuistossa ja Kaisaniemessä, tai jos oikein hurjaa kyytiä haluaa, niin Pohjois-Helsingissä kuten Paloheinässä ja Kaarelassa on mahtavia tekomäkiä (nk. jätemäkiä).
* Ja tiedättehän, että 1950-luvulta lähtien pääkaupunkiseudun mäkikotkat ovat 1950-luvulta lähtien hypänneet mm. Herttoniemessä ja Pihlajamäessä.
* Helsingin kaupunginmuseo sai hiljattain kokoelmiinsa isoisänaikaisen 1970-luvun Lucifer-pallogrillin. mutta sehän on taas trendikäs! Tervasaaressa, Pihlajasaaressa tai lukuisilla rivitaloalueilla sellainen kärventää maissintähkiä ja makkaraa harva se kesäpäivä.

Muutama raitiovaunu Otsolle

Otso Kantokorpi, erinomaisten Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa ja Sankarimatkailija Neuvosto-Tallinnassa -kirjojen tekijä seikkailee hänkin nyt Helsingissä.

Otsolla on tekeillä Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa. Maltan tuskin odottaa!

Kuten kaikki Otson Tallinna-kirjoihin perehtyneet tietävät, miehen sydäntä lähellä ovat arkkitehtuuri ja baarit. Ja onpa ratikkareittien varrella muutama yleinen saunakin. (Tsekatkaa heti Kalma Saun Tallinnassa. Löytyy Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa -kirjasta, s. 64-67.)

Otso, mullakin on raitiovaunukuvia, kerro jos tarvit! (Ja siis muitakin kun nämä.)

Mitä ovat Sankarimatkailija-kirjat

SANKARIMATKAILIJAT ovat matkaopaskirjoja, ja samalla paljon enemmän. Ne ovat innostavia ja selkeitä kokonaisuuksia, jotka menevät kohteittensa pinnan alle. Ne ovat tietopuolisia ja painottavat muutakin kuin nähtävyyksiä. Ne kertovat kohdealueidensa kulttuurista, historiasta, arkielämästä tai politiikasta paljon asioita, jota et muista kirjoista löydäkään.

Esimerkiksi Sankarimatkailijan Kaakkois-Turkissa maan politiikka saa paljon painoa, joissain keskitytään enemmän luontoon ja pieniin luonnonkansoihin, kuten Arkangelissa ja Komissa. Jotkut kirjoista ovat historia- ja kulttuuripainotteisia, kuten Varsova ja Krakova.

Joskus Sankarimatkailijan näkökulma on kokonaisuudessaan tuore ja yllättävä, kuten silloin, kun Sankarimatkailija reissaa Tallinnan raitiovaunuissa.

Sankarimatkailija-kirjat toimivat myös nk. kotisohva-matkailijoille, eli nauttiakseen Solovetskin valasbongauksesta tai krakovalaisista leivoksista ei aina tarvitse lähteä ko. paikkakunnille, vaan elävästi ja innostavasti kirjoitettu teksti tuo kohteet kotikissan ulottuville.

*****


Sankarimatkailija-kirjoissa kerrotaan paljon anekdootteja ja mitä ihmeellisimpiä detaljeja. Niistä voi lukea niskaan putoilevista raketeista ja timanttiesiintymistä Arkangelissa tai siitä miltä ujosta Sankarimatkailija-kirjailijasta tuntui esittää "Kaksipa poikaa Kurikasta" -laulu Komin presidentille televisiossa.

Sankarimatkailija äimistelee miten Varsovan ghetossa ja sieltä lähtevien junakiskojen määränpäässä hävitettiin 500 000 juutalaista tai sitä miten kurdihammaslääkäri lausuu Sankarimatkailijalle runoja Kaakkois-Turkissa – tietysti samalla paikaten tämän hampaita. Välillä Sankarimatkailija nauttii georgialaisia neuvostoherkkuja Lasnamäessä.



Sankarimatkailijat kunnioittavat kohteitaan ja neuvovat aina ensisijaisesti käyttämään paikallisten palveluita. Sankarimatkailija ei mieluiten suosi kansainvälisien ketjujen hotelleita eikä istu monikansallisissa hampurilaisbaareissa, jos lähiruokaa on tarjolla.

*****



Kirjat eivät ole vain tarinakokoelmia, vaan niissä on laajasti ja huolellisesti listattu eri matkustustapoja, majoitusvaihtoehtoja, kohteiden rakennetta (katuja, kaupunginosia), nähtävyyksiä, suositeltavia tuliaisia, etikettiasioita ja oheiskohteita.

Kerromme myös asioita, joita kohteessa ei missään nimessä kannata tehdä: älä esimerkiksi polta tupakkaa äläkä juo viinaa kurdialueella, äläkä varsinkaan ramadanin aikaan päivänvalossa ← tuolloin et saa edes syödä!