perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Vielä eväistä. Neuvoja uusavuttomille. Roskauskielto.



Tuossa taannoin pohdin eväitä. Niitä on aivan pakko olla mukana kun lasten kanssa reissaa. Älkää käykö pikaruokaloissa! Ne ovat kalliita, niiden niin kutsuttu ruoka ei ole terveellistä, vaan yleensä turhan rasvaista tai sokerista, ja ne tuottavat valtaisia määriä roskaa. (Meidän Juniori luulee isoäitinsä omistavan eräänkin ruokalaketjun, kun se logossa on "iso Mummukirjain". Mutta kertaakaan meidän Juniori ei ole päässyt mummukirjain-ruokalaan syömään.)

Huvipuistoissa ja eläintarhoissa voi syödä omia eväitä. Eikä ihan kaikkialla ole pakko syödä, mutta eväsruokahetki tekee retkestä juhlavan.

Nykyään säälittävän uusavuttomat ihmiset tarvitsevat ravitsemusneuvojia kertomaan, että kun syö liikaa ja liian raskaasti, lihoo. Myös silloin lihoo, jos syö kohtuullisesti, muttei kuluta kaloreita liikkumalla. Onneksi seikkaillessa pitkin kaupunkia jalan, lastenvaunuja työnnellen, pulkkaa kiskoen tai vikkelän taaperon perässä juosten ei tosiaan liho, vaan tulee nälkä aika usein.

Varaa siis eväitä, mutta vältä ainakin näitä:

* turhan isoja määriä mitään. Et tarvitse 1,5 litran virvoitusjuomia, et todellakaan (ellei teitä ole noin kymmenen). Etkä isoja chipsisäkkejä. Älä ikinä osta mitään mitä jää roskiin heitettäväksi. Ruuan heittäminen roskikseen on rikollisen tyhmää.

* ruokia, joista juniorit eivät yleensä tykkää. Oletko varma että lapsille maistuu lempiruokasi, tulinen curry? Homejuustot? Sushi? Sienipiirakka? Mikään missä on mitään vihannesta? (Paitsi että kurkkuviipaleet, monet hedelmät ja pikkuporkkanat ovat yleensä onnnistuneita valintoja.)

* ruokia, jotka ovat pakattu jotenkin järjettömällä tavalla. Vältä roskaa. Se kuuluu ehdottomasti sivistykseen, siis roskien minimoiminen. Tähän roska-kategoriaan luokittelen kaikki yksittäispakatut tuotteet, kuten jotkut välipalakeksit ja kuuluisan Aamupala-juuston, joka on muutenkin aivan mahdoton juusto kuumalla kelilllä kun se sulaa muovien väliin. Mikä ihmeessä estää sinua ottamasta mukaan juustoa ja juustohöylää tai pientä veistä? Ei se ole yhtään sen hankalampaa. Roskien keräily ja siivoaminen sen sijaan on tosi hankalaa joskus, varsinkin jos syötte ulkona ja on kovin tuulista. Tässä kategoriassa ovat kiellettyjä ovat myös sellaiset ihan pienenpienet jugurtit, joita myydään yleensä kuuden tai kahdeksan minipurkin pakkauksessa. Ja jugurttijuomat paksuissa pulloissa.

* ruokia, joita et pysty valmistamaan. Jos et tiedä onko huvipaikassa hellaa tai mikroa, älä ota mukaan kalapuikkoja, tölkkikastikkeita, raakoja perunoita tai pussikeittoa. (Äläkä ikinä yritä tarjota jälkimäistä vain kuumaan vesijohtoveteen sekoitettuna! Se on niin kamalaa, että sinulta kyllä loppuu ruokavieraat ja lähdet seuraaville retkille yksin.) Myöskään karjalanpiirakat tai lehtitaikinaan tehdyt pasteijat eivät ole hyviä kylminä ja koppuraisina. Sen sijaan nakit sekä vaikka liha- ja kala- ja kasvispullat maistuvat hyvin kylminäkin.

* liikaa sokeria. Sellaisia juttuja, joiden ravintoarvo on nolla ja joista tulee vain levottomaksi. Esimerkiksi (isoja) karkkipusseja. Ruoan päälle kannattaa ottaa ksylitolinamia. Tietenkin reissuun pitää ottaa makeita juttuja, mutta osta keksejä, pullaa tai jäätelöä suoraan kioskista jälkiruuaksi. Jäätelökioskit ovat sallittuja pikaruokaloita!

* ruokia, joista tiedät että joku seurueessasi on niille allerginen. Tämä onkin haastavaa. Kysy siis tästä etukäteen. Jos on enemmän porukkaa, aina joku on jollekin allerginen. Sellaisia, jotka voivat laukaista todella pahat reaktiot, ovat muun muassa pähkinät ja kalat. Mutta tätä ei voi aina välttää, kun aina ei tiedä toisten ruokavalioista. Eikä se maailmaa kaada, jos kaikki eivät voi syödä kaikkea.

Mutta parhaat eväät saat kun teet itse, silloin on hinta-laatu-suhdekin kohdallaan. Eikä sinun tarvitse olla kummoinenkaan kokki, kyllähän voileipiä osaa jokainen väsätä. Ja hätävarajuttuja, kuten pillimehua, voi ostaa kaupoista matkanne varreltakin.

Jos kuitenkin olet hyvä kokki ja ruoanlaitto on sinulle ilo ja autuus, ylitä itsesi retkieväsrintamallakin: leivo mukaan sämpylöitä ja omasta juuresta hapatettua ruisleipää, tee niihin värikkäitä levitteitä, pyöräytä pääruuaksi quichejä (eli ranskalaisia juustopiiraita) tai ravioleja, ja taiteile jälkiruuaksi lime-kiwi-juustokakku tai suklaaleivoksia.

Ei kommentteja: