Juniorit kävivät katsomassa taidetta. Ensimmäisenä listallamme oli Tikkarimetsä Laajasalossa Yliskylän ostoskeskuksen takana puistossa. Tikkarimetsä on Seppo Mannisen ympäristötaideteos (<= kääk, taas sanahirviö! Niinkuin tuossa edellisessä bloggauksessa "vesihuoltokäytössä").
Kaupungin nettisivut tietävät kertoa, että 1970 -luvun taiteen tehtävistä käytyjen keskustelujen tuloksena toteutui muutama teos, joita leimaa uudenlainen suhde ympäristöön. Tikkarimetsä- teoksessa on häivytetty raja taiteen ja muun elämänpiirin väliltä. Taide tulee osaksi ihmisten välitöntä elinympäristöä. Tikkarimetsä on veistos, mutta samalla ahkerassa käytössä lasten leikkivälineenä. Teoksesta löytyy yhteyksiä perinteisiin taidetyyleihin. Pop ja dadaismi sekä surrealistinen taide ovat antaneet osansa tälle teokselle.
Teos on vuodelta 1980 ja sen materiaaleina on käytetty puuta ja lujitemuovia.
Ihan helppoa teoksella ei ole leikkiä. Pinta on liukas, viettää jyrkästi alaspäin, ja keskellä teosta on isoja koloja. Mutta kiva sitä on katsoa.
Tikkareita rakastava Juniorini tosin ihastui teoksen alla olevaan mutalätäkköön niin, että kävi sinne makoilemaan.
*****
Ja taas vesitorneihin: Itsetehtyä kansalaisprotestitaidetta (nyt tehtailen sanahirviöitä itsekin! Helsingin kaupungin virastoänkyröiden luoma kieli valitettavasti tarttuu.) löytyy tietysti kaikkialta, missä vaan on massiivisia betonihirvityksiä.
Tämä työ on Myllypuron vesitornin juurella. Ja tämähän on hieno!
Onkohan tämä tyttöjen tekemä? Nallet vähän viittaisivat siihen.
Jos graffitientekijät rakentaisivat ensin rakennustelineet, he voisivat maalata korkeammallekin:
Viimeisenä vielä Roihuvuoren vesitorni, ja sen kyljessä häämöttävä taideteos Kuula. Sen piirsi 12-vuotias Heikki Kuula vuonna 2002, ts. hän voitti suunnittelukilpailun. (Kun menen lähemmäksi kuvaamaan, käsittelen sitä sitten enemmän.)
Tähän rinteeseen tulee se edellisessä bloggauksessani mainitsemani japanilainen kirsikkapuisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti